22. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan

Tämä osa on kirjoitettu useammassa pätkässä, kun aina aika loppui kesken. Sen vuoksi se saattaa taas tuntua hetkittäin hieman hajanaiselta. Olen unohtanut merkitä muutamaan viimeiseen osaan kuvia siirtäessä kuinka monta osaa missäkin kuvassa on ja tässä niitä taitaa olla ihan kohtuullisen paljon. Ainakin kirjoittamista riitti...

--------------------

Victorian elämä pyöri tiukasti kaksosten ympärillä. Usein ainoa hetki jolloin hän sai itse ummistaa silmänsä oli se, kun piti jompaa kumpaa vauvaa sylissään. Ei siinä kauheasti ehtinyt miettimään sellaisia asioita kuin oma elämä eikä edes sitä että unta ei saanut tarpeeksi, sillä jatkuvasti oli liian väsynyt jotta yksikään ajatus olisi ehtinyt eksyä tietoisuuteen asti. Kaikki aivokapasiteetti riitti vain välttämättömimpien asioiden käsittelyyn.

Kuten: syötän Auroraa, Isabella itkee sängyssä. Nälkä? Märkä vaippa? Seurankipeä?

Ne harvat kerrat kun Vic pääsi sänkyyn asti, hän kaatui suoraan nukkumaan, kykenemättä edes peittoa päällensä vetämään ja oli saman tien kuoleman kaltaisessa horroksessa unia näkemättä, aina siihen hetkeen asti jolloin seuraava vaativa itku hänet herätti.

Kuukaudet kuluivat ja arki alkoi saada oman rytminsä ja sitä myöden helpottua hieman. Ei sillä että turhaa aikaa olisi jäänyt mihinkään. Victorian hiukset kasvoivat ylipitkiksi mallistaan eikä ollut toiveitakaan päästä kampaajalle asti. Hyvä kun ehti jossain välissä pikaisen suihkun ottaa. Ja kultainen Tommy... Mies kävi töissä ja auttoi silti lasten kanssa minkä ehti. Joskus pariskunta saattoi jopa muistaa painaa toistensa huulille hajamielisen suukon ohimennen. Keskustelu? Yliarvostettua noina päivinä! Ja koska vain toinen vanhemmista oli töissä, ei heillä riittäneet varat lastenhoitajan hankkimiseen.

Vic tiesi näyttävänsä homsuiselta vanhassa kulahtaneessa neulepaidassa, shortseissa, varvastossuissa ja hiuksissa, joita harja tuskin oli käynnillään kunnioittanut muutamaan kuukauteen. Tarkalleen ottaen kaksosten syntymän jälkeen. Kaksosten lähestyessä ensimmäistä syntymäpäiväänsä Vicille jäi jopa aikaa paneutua paikkakunnan asioihin sanomalehden muodossa. Nuo lehdet hän luki tarkasti, sillä ne olivat hänen ainoa ikkunansa ulkomaailmaan Tommyn lisäksi.

Tommy keräsi ekstratienestejä korjailemalla toisten rikkoutuneita laitteita. Nämä kärrättiin heidän kotiinsa pakettiautoilla ja korjailun jälkeen ne kuljetettiin samalla tavoin takaisin. Maksut olivat joskus hyviä ja joskus vähän vähemmän hyviä, mutta jokainen simeleoni oli tarpeen.

Huono puoli siinä oli se, että oman kodin laitteiden korjaus jäi Victorian harteille. Nainen puri hammasta ja piti suunsa kiinni, sillä Tommy oli taatusti aivan yhtä väsynyt kuin hänkin eikä köyhällä ollut varaa kieltäytyä työstä. Niinpä Vic kaivoi työkalupakin esiin ja korjasi rikkoutuneet hanat, suihkut sekä tukkeutuneet viemärit ja vessanpöntöt.

Kun tytöt olivat täyttäneet vuoden, alkoi Victorian töihinpaluu lähestyä. Pikkuhiljaa nainen palautteli kokkausta mieleensä, tunnusteli kapustoja ja kattiloita käsissään, löysi leikkaamisesta rytmin.

-Tämähän maistuu melkein oikealta ruualta,
Tommy veisteli kokeillessaan Victorian ensimmäistä Ratatoullea pitkästä aikaa ja sai osakseen hyvin pitkän ja hiljaisen katseen lastensa äidiltä. Hiljaisuus oli niin painostava, että Tommy vilkaisi Victoriaa pikaisesti ja koetti pelastaa tilanteen virnistämällä valloittavasti.

-Senkin ketku. Saat tehdä tästä lähtien itse omat ruokasi kokata.... Ja minunkin,
Vic jatkoi lopun hyvin ylhäisellä äänellä.
-Vai että sinunkin? Ihan selvästi sinun täytyy vähän harjoitella ennen töihin paluuta,
Tommy kiusasi, sillä hän tunnisti Vicin äänestä ihan hienoisen naurun alun.
-Minun lahjani varmaan ovat ihan toisaalla, joten olen ajatellut aloittaa puutarhan takapihalle,
Vic totesi.
-Puutarhan? Missä välissä sinä ajattelit ehtiä hoitaa puutarhaakin,
Tommy äimistyi.
-Sitä on oppinut viime vuoden aikana tulemaan toimeen yllättävän vähillä unilla ja nyt kun tytöt ovat helpompia, niin tuntuu ettei tekemistä enää riitä.
-Oletko sinä tosissasi? Ei, sinä lasket leikkiä.
-Jaa. Katsotaan.

Ja todentotta Victoria oli alkanut viettää vapaahetkensä television äärellä katsellen puutarhanhoito-ohjelmia ihan yhtä lailla kuin kokkausohjelmiakin.

Ennen kuin Tommy huomasikaan, oli takapihalla puutarha jo hyvällä alulla. Tosin vain muutamalla kasvilla, mutta kuitenkin. Victoria huomasi hyvin rentouttavaksi varhaiset aamuhetket kädet multaan työnnettynä ja rikkaruohoja nyppien. Kyllä, tästä hän nautti pitkästä aikaa enemmän kuin mistään muusta.

Aurorasta oli kasvaessaan sukeutunut isänsä tapaan punapää. Hän oli perinyt äidiltään Romanovien suvussa seuranneet Antonin kellanruskeat leijonansilmät.

Isabella taas sai Annan vaalean tukan sekä isänsä vihreät smaragdisilmät.
( Tämä vaalea tukka muuten oli yllätys, sillä Victoriahan oli tämän pelin alussa siminluonnista tallennuksen kautta otettu sim, joten tiedä häntä mistä Isabellan kutrit ovat peräisin.... )

Victorian töihinpaluun lähetessä kaksoset nukkuivat jo hienosti ja äitikin sai vihdoin levättyä enemmän. Tästä Vic oli äärimmäisen kiitollinen. Pahin alkoi olla takanapäin.

Paitsi toisinaan... Herätessään Isabella protestoi kiukkuisesti pinnasänkyä, josta ei päässyt heti leikkikalujen luokse. Isabella oli näistä kahdesta temperamenttisempi ja heräämisen aikoihin se todellakin näkyi ja kuului.

Aurora ei ollut sisarensa kiukkuiluista millänsäkään vaan nukkui sikeästi, vaikka sisko veti päänsä takakenoon, keuhkot täyteen ilmaa ja päästi sitten häkellyttävän suuren parkaisun. Mikäli tähän ei reagoitu neidin mielestä riittävän nopeasti, tämä alkoi rynkyttää pinnasänkynsä reunaa ja huuto tärähteli liikkeen tahdissa ja sai aikaan mielenkiintoisia ääniefektejä...

Vic opetti lapsilleen taitoja aina kun ehti. Yleensä paras aika oli aamuvarhaisella, kun tytöt olivat virkeitä ja ensin saaneet aamupuuronsa, istuneet potalla ja kuivitettu puhtaisiin vaippoihin.

Kävelyn opettaminen aiheutti Vicissä hillittömiä naurunpurskahduksia, sillä tytöt tupsahtelivat takamukselleen tuon tuostakin ja näyttivät aina yhtä hämmentyneiltä kun jalat eivät vielä kantaneetkaan.

Ennen äitiysloman loppumista Victoria otti itseään vihdoin niskasta kiinni ja kävi kampaajalla sekä alkoi uudelleen meikata itseään. Ei kai naisen tarvinnut loputtomiin näyttää homsuiselta äidiltä, vaikka kaksi lasta kerrallaan olikin saanut? Eihän?

Tommy oli edennyt urallaan hyvää vauhtia ja Top Chefin arvo oli jo ihan käden tuntumassa. Sen eteen oli tarvittu lujasti työtä ja pitkiä tunteja, mutta kaikki se näkyi myös palkassa ja sen johdosta heidän perheensä elämä oli helpottunut huomattavasti. Jokaista simoleonia ei tarvinnut enää laskea eikä kaikkea ostaa tarjouksesta.

Isän silmäterä oli pieni Isabella, vaikka virallisesti Tommylla ei toki suosikkeja ollutkaan. Kyllä hän tyttöjä rakasti aivan yhtä paljon, mutta Isabella oli isin tyttö ja Aurora äidin.

Vicin työelämään paluu oli tuonut heidän elämäänsä myös lastenhoitajat. Nuori Helen vaikutti asialliselta tytöltä eivätkä Vic tai Tommy löytäneet mitään huomauttamista mistään tullessaan töistä kotiin. Lapset olivat nukkumassa, talo siisti ja Helen ystävällinen.

Toisinaan Victoria oli työpäivän jälkeen niin väsynyt, että nukahti saman tien työvaatteet vielä päällään. Hän paiski armottomasti töitä, sillä vanha kilpailuvietti Tommyn suhteen oli nostanut ilkeää päätään ja Victorian vain oli ihan pakko saavuttaa Tommy urallaan.

Kaksosista oli myös seuraa toisilleen aivan eri tavalla sen jälkeen, kun molemmat olivat oppineet puhumaan. He leikkivät yhdessä puuhapöydän äärellä ja juttelivat toisilleen taaperoiden juttuja.
-Aula haluaa punaten. Ita kiltti ja antaa ten Aulalle?

-Itan punanen. Ei anna. Aulan tininen.
Tytöt eivät osanneet vielä pitkiä nimiään, ne olivat heille liian hankalia, joten Isabella oli Isa ja Aurora Aura. Tiettyjen kirjainten osaamattomuus teki nimistä vieläkin omituisemman kuuloisia.

-Tulehan kainaloon lämmittelemään rouvaseni.
-Rouva? Rouva?
-Pilkunviilaaja sitten.
-Rontti.

Miten hyvältä tuntuikaan toisen kiusoittelu. Siitä oli kauan kun pariskunnalla oli ollut aikaa istua tällä lailla lähekkäin sohvalla. Tai missään muuallakaan sen puoleen.

-Kulta,
Tommy sanoi pehmeästi ja Vicin kääntäessä päätään mies painoi pehmeän suudelman naisen huulille.

-Lapset nukkuvat....
Tommyn vihreät silmät kimaltelivat tavalla, joka kouraisi Victorian vatsanpohjaa.
-Käytetään siis hetki hyödyksi,
Vic mutisi.
-Erittäin samaa mieltä,
vastasi Tommy.

Ja pariskunta totta tosiaan käytti tilanteen hyödyksi. Monta kertaa.

Raukeina he nukahtivat lähekkäin toisiaan tyttöjen uinuessa mitään tietämättöminä viereisessä huoneessa.

-Kuule, minä olen vähän ajatellut,
Vic aloitti eräänä päivänä.
-Oletko? Sepä yllättävää sinulle,
Tommy velmuili.
-Paraskin puhuja. No kuitenkin. Olen ajatellut mennä otattamaan tatuoinnin.

Tommyn selkä suoristautui.
-Tatutoinnin?
-Niin. Tatuoinnin.
-Miksi?
-Koska minä haluan.
-Koska sinä haluat?
-Niin.
-Sehän on sitten selvä se,
Tommy vastasi vähän epävarmalla äänellä. Että tatuointi. Mikä juttu tämä nyt mahtoi olla?

Niinpä seuraavan vapaapäivän aamuna Victoria valmisti ensin aamupalaksi vohvelit. Häntä hieman jännitti tatuoitavaksi meno, joten normaalit aamuiset toimet rahoittivat hänen päätään.

Ulkona oli mitä kaunein talvinen pakkaspäivä. Aurinko paistoi ja lumi narskui ihanasti kenkien alla. Puiden oksat olivat jäisen kuuran peitossa. Vic veti pakkasilmaa syvään sisäänsä ja se sai hänen sieraimensa kipristelemään.

Tatuointistudion seinällä oli kaikennäköisiä malleja tatuoinneista ja Vic jäi hetkeksi tutkiskelemaan niitä, rohkeutta keräten. Tämä idea oli syntynyt hetken mielijohteesta ja koska hän oli sen Tommylle ääneen jo ehtinyt sanoa, ei tuntunut soveliaalta nyt enää jänistää. Tommy kuitenkin kiusaisi häntä siitä hamaan tulevaisuuteen asti.

-Hyvää päivää ja tervetuloa,
studion omistaja Nanne Viitala toivotti kädestä pitäen.
-Hyvää päivää,
Vic henkäisi hieman jo enemmänkin hermostuneena.

-Miten voin auttaa? Tai tatuoinninhan te varmaan haluatte, mutta minkälaisesta olisi kyse,
Nanne tiedusteli.

-Minä ajattelin käsivarteen tekstiä: Rakkaus on ikuinen, kiinalaisin kirjaimin. Onnistuuko se?

-Voi, tottahan toki. Pikkurouva riisuu vaan turhat vaatteet pois ja istuu tuohon tuoliin. Minulla on juuri nyt aikaa, koko päivälle ei ole osunut yhtään varausta.
Jännitys kouraisi pahasti. Nyt saman tien? Toisaalta hyvä niin, sillä jos tekeminen olisi venynyt jonnekin kauemmas, olisi Victoria kaikesta huolimatta saattanut perua koko jutun.

Vic istui tuoliin hermostuksesta kihisten eikä lopulta voinut estää kysymystä:
-Sattuuko se?

Nanne kumartui työnsä ääreen.
-Toisia sattuu enemmän kuin toisia. Toiset paikat tekevät kipeämpää kuin toiset. Esimerkiksi alaselkä on suosittu tatuointipaikka, mutta täynnä hermonpäitä ja sinne tatuoinnin ottaminen tekee hurjan kipeää. Käsivarsi on melko tunnoton, mutta en valehtele, tottakai se jonkin verran sattuu sillä ihoahan tässä rikotaan. Sen sijaan lihasnestettä tästä valuu enemmän kuin esimerkiksi selästä.
Samaan aikaan nainen jo ammattimaisesti suristeli menemään ja täysin vapaalla kädellä.

Parin tunnin päästä tatuointi oli valmis.

-Te teitte kyllä aivan uskomatonta jälkeä eikä se juuri saatunutkaan,
Victoria kiitteli.

-Minä todellakin aion suositella teitä kaikille tutuilleni. Voi kiitos vielä kerran!

-Älkäähän nyt, pelkkä tatuointihan se vaan oli, mutta en kieltäydy tietenkään suosituksien antamisesta,
Nanne sanoi nauraen rehevää nauruaan.

Vuodet kuluivat ja kaksoset alkoivat olla lähellä aikaa, jolloin taaperoikä jätetään taakse. Victoria vietti vapaahetkensä nauttien vielä näiden palleroiden seurasta. Tommy hoiteli tällä välin rikkoutuneita kodinkoneita, kuten televisiota ja mies olikin kehittynyt jo varsin näppäräksi korjaajaksi.

Tämä kuva on täällä nyt lähinnä näyttämässä, että ongelmia alkoi kaupungissa ilmetä ja yksi ensimmäisistä merkeistä oli tämä.... Taapero istuu palikkalaatikon päällä.

Tyttöjen syntymäpäivät menivät ohi kuin varkain. Vanhemmat olivat töissä alinomaa eikä kunnon juhlia ehditty siksi järjestää. Aurorasta tuli hyvin sievä punapää ( sikeäuninen, kurinalainen, työnarkomaani ) ja Antonin "leijonansilmät" näkyvät nyt vielä paremmin.

Isabella ei jäänyt yhtään vähempää sieväksi. Hänen isältään perimänsä vihreät silmät suorastaan vangitsivat muiden katseen. ( ystävällinen, virtuoosi, kissaihminen -> Jo eläinlisäosan tullessa ihmettelin tätä pelintekijöille tullutta lapsusta, sillä kyseessähän ovat simit eikä ihmiset ja se häiritsee ainakin minua... )

Tytöt olivat toistensa parhaat ystävät ja leikkivät aina keskenään. Toki koulunkäynnin myötä heille oli tullut muitakin ystäviä, mutta toisilleen he kertoivat kaikki syvimmät salaisuutensa ja keskenään he olivat muodostaneet kaksosten salakielen, jota kukaan muu kuin he kaksi ei ymmärtänyt.

Vic ihmetteli, sillä Tommy oli ollut jo jonkin aikaa melko vaisu. Tuntui siltä että miehellä oli jotain sanottavaa, mutta tämä ei saanut sitä kakaistua ulos. Lopulta naisen oli pakko kysyä.

-Kuule Vic... kun minä... kun me... tuota... Tässä on pidetty yhtä jo vuosikaudet ja meillä on yhteiset lapsetkin. Ja ymmärrän tietysti ettei tässä kauheasti ole ollut aikaakaan kun on ollut paljon töitä ja lasten kanssa on ollut täällä kotona toinen työmaa. Niin... Eikö sinusta tunnu siltä, että olisi jo aika tehdä tästä suhteesta virallinen?

-Oliko tämä kosinta,
Victoria naureskeli.
-Oli,
Tommy sanoi ilman hymyn häivettäkään, harvinaisen vakavana.
-Kultaseni, vastaus on siinä tapauksessa kyllä. Mutta! Ei mitään isoja häitä. Vain me kaksi.
-Rakas... Minulle käy ihan miten vaan, kunhan saan sinun rinnallasi olla loppuelämäni,
Tommy kuiskasi ja se nosti Victorialle kyyneleet silmiin.
-En minä ole menossa minnekään,
nainen kuiskasi vastaukseksi.

Tytöt olivat tietämättömiä vanhempiensa suunnitelmista ja leikkivät keskenään omassa huoneessaan.
-Minä aion tulla suureksi kapellimestariksi aikuisena,
Isabella selitti siskolleen heidän pohtiessaan tulevaisuutta.
-Minä en oikein tiedä mitä haluaisin tehdä sitten joskus,
Aurora vastasi.

-Ehkä sinä voisit ryhtyä kukkakauppiaaksi?
-Ainakin kukat olisivat nättejä.
-Saisit kaiket päivät viettää ihanien tuoksujen keskellä!
-Siitä tulisi varmaan pidemmän päälle pää kipeäksi.
-Hmm... Totta. Pohditaan sitä vielä.

Vaikka olivatkin omasta mielestään jo isoja tyttöjä, tarvitsivat kaksoset aina silloin tällöin vielä pienet päiväunet ja ihan itsekseen he uuvahtaneina ja ilman käskemistä asettuivat vuoteisiinsa.

Vanhemmat olivat ostaneet ihan oikean lasten uunin tytöille ja varsinkin Isabella harjoitteli sillä ahkerasti leipomista.

Hän tutki tarkasti äitinsä reseptikirjaa ja mittaili ainekset kulhoon, sekoitti ja laitteli taikinat pellille.

Eikä Isabella olisi kai huonosti voinut onnistuakaan, sillä olihan hän kahden ammattikokin tytär. Pakko kai siitä jotain oli olla hänenkin veressään. Leivonnaiset olivat aina joko hyviä tai täydellisiä.

Victoria ja Tommy vihdoin saivat päivän sovittua, paikan varattua ja puvut ostettua.
-Tässä sitä ollaan,
Victoria sanoi hieman hermostuneesti hymyillen. Pakkanen kipristeli hieman paljaita olkapäitä, mutta onneksi ei ollut talven kylmin päivä menossa.
-Tässä sitä ollaan,
vastasi Tommy rauhallisena.
-Oletko valmis,
hän kysyi Viciltä.
-Olen. Olen valmis.

-Victoria, sinä olet minun elämäni, minun aurinkoni, minun valoni, minun pimeyteni turva. Ilman sinua minä en ole minä. Kaikella minä sinua suojelen, kaikelta minä sinua varjelen, kaiken minä teen sinun eteesi. Minä rakastan sinua Victoria Romanov. Minun naiseni, minun ainoani.

Victoria hymyili, vaikka kyyneleet pakottivat silmissä Tommyn kauniin sanojen vuoksi.

-Tommy, sinä olet aina ollut minun kallioni. Olet ollut se, johon olen saanut turvata, Se, joka on kuunnellut minun suruni ja murheeni, kantanut minua, antanut minulle uuden elämän. Minä rakastan sinua Tommy ja haluan koko loppuelämäni olla sinulle paras mahdollinen vaimo. Sinä olet minun kaikkeni.
Victorian sanat olivat tukahtua kyynelten alle eikä Tommynkaan silmät olleet enää täysin kuivat.

-Rakkaani,
Tommy kuiskasi sormusten vaihdon jälkeen, veti Victorian lujasti syliinsä ja suuteli niin, että naista pyörrytti.

Tytöt olivat kavereillaan yötä tämän kyseisen päivän ja pariskunta palasi hiljaiseen kotiin. Victoria katsoi Tommya. Kaikki oli entisellään ja silti muuttunut. Hetken tuntui omituinen huimaus, jonka ajatus hänessä aiheutti. Minä rakastan tätä miestä, Vic ajatteli ja saman tien tuli seuraava ajatus: älä anna minun menettää häntä. Victoria ei tiennyt keneltä hän sitä pyysi.

-Onko kaikki kunnossa rakas,

Tommy kysyi ja silitti poskea.

-On. Kaikki on kunnossa. Kaikki on loistavasti.

-Hyvä,

Tommy vastasi leveästi hymyillen.

-Otetaan tytöille kuitenkin kuva tai he eivät koskaan anna tätä anteeksi,

Tommy sitten tuumasi.

Niinpä tuore aviopari asettui kameran eteen suutelemaan juhlavaatteissaan. Siitä tuli hyvä kuva.

--------------------

Nanny from hell???!!! =D