keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

24. Teinihormoneja talon täydeltä

Puhtaasti arjesta kertovat osat jatkuvat ja väittäisinpä, että näin on tarinan loppuun asti. Tämän osan jälkeen tulee pienimuotoinen aikahyppäys. Koska kaupunki osoitti merkkejä siitä, että pelin pelaaminen siellä päättyy pian, halusin tahi en, niin keskityin kasvattamaan tytöt aikuisikään ja jätin kuvien ottamisen vähemmälle. Tämä on siten ainoa osa jossa tytöt ovat teinejä.

Perijävalinta näiden kahden kaunottaren välillä oli suorastaan mahdoton suorittaa, joten arvoin lopulta ja perijäksi valikoitui vaalea Isabella. Auroraakin tullaan näkemään tarinassa ihan loppumetreille asti, joten Auroran ihailijoille tiedoksi, että tyttö ei häviä kuvioista vaikkei hänestä perijää tullutkaan =)


Tässä osassa on 68 kuvaa.



--------------------





Isabella oli lapsesta lähtien ollut kiinnostunut ruuanlaitosta ja odottanut malttamattomana sitä ikää, jolloin pääsisi vihdoin toteuttamaan itseään. Niinpä hän heti ensimmäisenä aamunaan teini-ikäisenä nousi aikaisin eikä malttanut edes vaatteita päälleen pukea, vaan meni suoriltaan jääkaapille ja valmisti vohvelitaikinan.




Vohvelit onnistuivat täydellisesti ja Isabella oli ihan mielettömän tyytyväinen suoritukseensa.





-No, mitäs tytöillä on suunnitelmissa tälle vapaapäivälle,
Tommy kyseli Auroralta.





-Ajateltiin Isabellan kanssa lähteä kesäriehapaikalle katsomaan olisiko siellä jotain tekemistä,
Aurora vastasi.
-No sepä hienoa. Tarvitsetteko rahaa mukaan?
-Meillä pitäisi olla säästössä ihan riittävästi ja tuskinpa me sieltä kauheasti mitään ostellaan.





Niinpä tytöt hyppäsivät polkupyöriensä päälle ja suuntasivat kaupungille.
-Nämä on viimeisiä kesäpäiviä ja kohta alkaa taas sateet. En tykkää sitten niin yhtään,
Isabella valitti sisarelleen.




-Paistaa se aurinko joskus talvellakin ja pianhan on sitten taas kesä uudestaan. Älä huoli sisko-hyvä,
Aurora naureskeli.
-Taidat olla ihan oikeassa ja minä taas vähän turhan pessimistinen. Onhan talvessa ihan kivatkin puolensa. Eikä kesä tuntuisi niin ihanalta ellei välissä olisi kylmä talvi. Minä vaan tykkään enemmän kesästä,
Isabella mutristeli huuliaan.





-Kuule sisko, minulla olisi yksi kysymys,
Isabella aloitti varovasti.
-Noh, anna tulla sitten,
Aurora kannusti.




-Sinä olet aina ollut minun paras ystäväni. Voitaisiinko me olla ikuisesti parhaita kavereita?
Isabella katsoi toiveikkaana sisartaan.





-No tietysti voidaan! Sitten kun poikaystävät ja muut jutut tulee kuvioihin, niin en minä niistä kenenkään muun kanssa haluaisi puhuakaan,
Aurora huudahti.
-Hienoa,
Isabella sanoi hymyillen leveästi,
-ja niistä poikaystävistä...
-Niin?
-No katsos kun minä olen vähän niinkuin ihastunut.
-Kuinka voi olla vähän niinkuin ihastunut?
-No.. Kyllä nyt vaan voi.
Tästä seurasi pitkä keskustelu koulun kuumimmista kundeista ja helpotuksekseen tytöt huomasivat, että heidän ihastuksen kohteensa olivat eri.





Vähän myöhemmin tytöt päättivät kuitenkin sijoittaa vähän rahaa saadakseen kivan rusketuksen koulun alkuun.





Auroran rusketus näkyy tässä kuvassa näköjään vähän huonosti, mutta kyllä tyttö väriä nahkaansa sai =)





Tyttöjä kiehtoi uhkapelipöytä ihan kauheasti ja molemmat ottivat mahdollisimman coolin ilmeen, jotta olisivat käyneet aikuisesta. Eihän automaattinen jakaja tokikaan tiennyt heidän olevan alaikäisiä, mutta joku ohikulkija saattaisi ajaa heidät pöydästä pois.





Panoksen asettaminen oli kutkuttavaa ja Isabella mietti miten kyseinen peli toimi.





Isabellan vielä pohdiskellessa Aurora vilkaisi ovista ulos ja pelästyi.
-Mutsi,
hän suhahti hätäisesti ja tytöt nousivat pöydästä nopeasti, siirtyen mahdollisimman kauas pelistä. Molempien sydän jyskytti ja niskaa kuumotti. Oliko äiti nähnyt? Myöhemmin selvisi ettei ollut. Tytöt vilkaisivat toisiinsa verhotulla katsella ja päästivät hitaan ja hiljaisen helpotuksen henkäisyn.





Ennen koulun alkua Romanoveilla kävi yliopiston edustaja ja jätti ovelle tervetuliaiskorin sekä alustavat hakemukset koulua varten. Tytöt tutkivat korin sisältöä riemuissaan.





He saivat muun muassa t-paidat sekä koulun viirin.
-Aika... vihreä,
Aurora katsoi viiriä arvostelevasti.
-Niin on tämä paitakin,
Isabella sanoi pahoitellen.
-En minä kyllä tätä tule käyttämään tämän jälkeen,
Aurora peesasi.
-Ihan oikean kokoinenhan tämä on... Ehkä kuntosalilla? Tai jotain?





Hakemuksen täyttäminen ja kyselyyn vastaaminen oli aika haastavaa teini-ikäiselle, Aurora huomasi päästessään sinne asti.





-Mitä vastasit siihen 12 kohtaan,
hän kysyi hämmentyneenä sisareltaan, joka täytti paperi otsa kurtussa.





-En ehtinyt vielä sinne asti,
Isabella mutisi.
-No katso sitä.
-Ööö... Tuota... Mitä tähän pitää vastata?





Tytöt saivat lopulta paperit täytettyä ja se oli ollut uskomattoman stressaavaa. Isabella siirtyi shakkipöydän ääreen ja Aurora taas olisi halunnut katsoa televisiota, mutta se olikin rikki. ( taas.... ) Niinpä tyttö tarttui ruuvimeisseliin ja aloitti korjaustoimet.
-Oletko sinä nyt ihan varma tuosta,
Isabella kysyi epäillen pelin äärestä.
-Olen katsonut mitä isä tekee. Kyllä minä tämän osaan, älä huoli,
Aurora rauhoitteli sisartaan.




Niin kesä loppui ja koulu alkoi. Tytöt olivat halunneet yhden yhteisen sängyn. Molemmat tiesivät, että tämä aika yhdessä olisi ennemmin tai myöhemmin ohitse, joten he halusivat viettää aikansa tiiviisti lähekkäin. Iltaisin he supattelivat uusimmat juorut sekä ihastukset toisilleen ennen nukahtamista ja välillä kikattivat niin hersyvästi, että äidin tai isän oli tultava komentamaan heitä unten maille.





Vapaa-aikoinaan he opiskelivat tiiviisti myös kaupungin kirjastossa tulevaa elämäänsä varten. Kaikenlaisia taitoja tarvittiin ruuanlaitosta lähtien.





Aina toisinaan Victoria antoi mieliteolleen periksi ja hipsi pelaamaan. Hän varasi tietyn summan mukaan ja jätti loput rahat kotiin, jotta ei tulisi pelanneeksi likaa. Toisinaan hän hävisi, toisinaan voitti, mutta näin häviäminenkin oli hallittua eikä koko perheen talous kaatunut hänen peli-innostuksensa vuoksi.





Ja sitten oli niitä päiviä, kun voittoa tuli pelatessa ihan ruhtinaallisesti...





Tommy taas kuntoili säännöllisesti. Auroran puheet kunnosta ja sen vaikutuksista olivat olleet varsinainen herätyskokemus miehelle, joten hän rääkkäsi itseään kuntosalilla säännöllisesti. Nimenomaan rääkkäsi, sillä kuntoilu ei tullut mieheltä luontevasti, vaikkei Tommy toki mikään sohvaperunakaan ollut.





Abulla ei ollut minkäänlaisia sääntöjä. Kissa sai tehdä mitä tahansa ja välillä se hipsikin Victorian viereen nukkumaan, kun nainen otti pieniä torkkuja noustuaan liian aikaisin. ( Mahtoi Vicillä olla kylmä kun piti nukkua ulkovaatteet päällä.... ) 





Teini-ikä ei ollut aina yhtä auringonpaistetta. Kaikki ne hormonit... Varsinkin Isabella oli välillä äärimmäisen huonotuulinen heti herättyään. Kaikki tuntui menevän sellaisina päivinä päin prinkkalaa.





-Kultaseni, tulepa niin isi halii vähän,
Tommy sanoi ja veti Isabellan tiukkaan syleilyyn nähdessään tämän jurottavan alahuuli pitkänä.
-Auttaako yhtään,
hän tiedusteli.
-No... vähän. Ehkä...,
tuli vastahakoinen vastaus. Tommy piti visusti huolen ettei nauranut. Ei edes hymyillyt.





Joka päivä tytöt tekivät kuitenkin läksyt yhdessä, oli mieliala sitten mikä tahansa. Yhdessä tehden läksyt valmistuivat nopeammin, kun kaksi päätä pähkäili vastauksia.





Isabella oli kiinnostunut kaikesta, joten koulun tiedeprojekti oli ihan onnen omiaan tytön uteliaalle mielelle.




Oli ihan järjettömän kiinnostavaa suorittaa mittauksia meteoriitin palasta ja selvittää sen arvot ja tiheys.





Löytäessään Abun ensimmäisen kerran keittiön pöydältä Isabella hermostui.
-Ei se haittaa että nukut sohvalla tai meidän sängyissä, mutta ruokapöytä on sentään liikaa! Nyt hus heti alas siitä!





Abu nousi istumaan hämmentyneenä Isabellan kiljumisesta ja haukotteli leveästi.





Rapsutus. Olikohan se tyttö nyt ihan tosissaan? Pitäisikö tästä mukavalta pöydältä muka lähteä? Tästä kun näkee niin hienosti kaikki talon tapahtumat.





Se meni jo, joten mitäpä jos minä käyn tähän uudelleen pitkäkseni...





Oikein huonolla tuulella ollessaan Isabella soitti viulua. Vanhemmat tosin olivat vaatineet, että sitä piti soittaa ulkona, sillä sen ääni oli niin läpitunkeva ( ja Isabellan taidot vielä vähäiset, mutta tätä jälkimmäistähän ei toki tytölle sanottu... ), että kukaan ei kuullut yhtään mitään jos sitä soitettiin sisällä talossa.
( Mä yritin kyllä saada Isabellan soittamaan sisällä talossa, mutta sitkeästi tyttö painui ulos pakkaseen soittamaan... )





-Isä sinun pitää tehdä jotain. Isabella viritti jonkun suihkuansan ja äiti meni juuri sinne,
Aurora kanteli isälleen, enemmänkin kuitenkin huolissaan siitä, mitä sisarelle seuraisi kun äiti astuisi viritettyyn ansaan.





-Älä hätäile. Suihku kuuluu olevan jo päällä ja kuka tietää onnistuuko sellaisten ansojen viritykset edes,
Tommy rauhoitteli.





-Ja saattaahan äiti ottaa sen ihan huumorilla jos ansa vaikka toimisikin.
-Isä,
Aurora sanoi vain ja loi isäänsä pitkän katseen.





Samalla hetkellä Vic astui suihkusta ulos ja näki vilauksen keltaisista hiustenlatvoista. Keltaisista? Varovasti nainen kosketti päätään.




Sen jälkeen seurasi huutamalla sen kaltaista tekstiä, että se ei ole millään lailla painokelvollista.
-Ansa siis onnistui eikä äiti ottanut sitä huumorilla,
Tommy mutisi Auroralle, joka ei vastannut mitään, mutta loi isäänsä uuden hiljaisen silmäyksen.





Vic oli aivan raivoissaan. Tommy riensi paikalle ja ehdotti, että nainen kokeilisi pestä värin pois. Käytiin pieni sanallinen kädenvääntö ennen kuin Victoria suostui astumaan uudelleen suihkuun. Tommy odotteli ulkopuolella ja kertoi samalla kuka ansan oli virittänyt. Hän rauhoitteli pahimmat terät Victorian raivosta pois, mutta siitä huolimatta Isabellalle iski viikon kotiaresti.





Tämän johdosta Isabellan oli keksittävä tekemistä kotona ja mieluumin ulkona talosta. Niinpä hän alkoi rakentamaan iglua takapihalle.





Aurora ei ollut arestissa, mutta koska sisko oli, jäi hänkin kotiin ja auttoi tätä iglun rakentamisessa.





Tommy suuteli vaimoaan lempeästi tyttöjen puuhaillessa ulkona omiaan.





-Sinä olet vieläkin niin kaunis rakkaani,
mies sanoi ja katsoi syvälle vaimonsa silmiin.
-Tommy,
Victoria mutisi.
-Kultaseni, mitä luulet, joko Isabellan voisi päästää pälkähästä?





Victoria alkoi nauraa ja halasi Tommya.
-Olet sinä vain aika kiero kaveri! Ja pehmokin sinä olet. No, eiköhän tyttö ole tästä jo oppinut,
Vic myönsi sitten.
-Kerrotko sinä vai kerronko minä,
Tommy kysyi. Tämä sai Vicin uudelleen nauramaan.
-Minä kerron. Minähän sen arestin asetinkin,
Victoria päätti.





Victorian puettua vaatteet päälleen ja mentyä ulos tyttöjen seuraksi, Tommy valmisteli heille kaikille pientä välipalaa.





-Bon appetit,
Tommy sanoi äärimmäisen horjuvalla ranskallaan leipien valmistuttua.





Hän elehti kuin suurella egolla varustetut julkiskokit. Kuinka ollakaan, Victoria pääsi yllättämään miehensä itse teosta ja tästä seurasi ankaraa kiusoittelua.
( Ihana Tommy! <3 )





-Kuulehan kissaherra, isukki tulee kohta eläkeikään. Ja niin tulen minäkin. Olen jo aika vanha nainen,
Vic puheli Abulle harjatessaan tämän turkkia. Abu kehräsi tyytyväisenä. Sen mielestä emäntä sai puhua ihan mitä lystäsi, kunhan vain harja kävi.





-Olit kiltti kissa kun annoit harjata niin nätisti. Tässä siitä hyvästä pieni namipala.
Antoi harjata nätisti? Harjaaminenhan oli mitä suurin ilo! Eipä sitä tosin tarvinnut emännälle kertoa, koska kerran makupaloja sen takia jaeltiin...
Victoria taas pohti omia kolotuksiaan. Lähenevä vanhuus alkoi totta tosiaan tuntua jo. Selkää jomotti ja aamuisin sängystä nouseminen kävi jo kankeammin kuin ennen.




Ajatuksissaan Victoria vielä jäi rapsuttelemaan Abua pitkäksi aikaa.





Tommyn syntymäpäivänä Victoria tullessaan töistä kotiin ensi töikseen siisti keittiön tasoa.
-Ei tälle voi kakkua laittaa kun tämä on näin likainen,
hän puhisi itsekseen.





Kun kaikki oli valmista, Victoria kantoi Tommyn syntymäpäiväkakun sankarin eteen ja perhe kerääntyi juhlistamaan miehen siirtymistä aikuisiästä vanhukseksi.





Victoria katsoi miestään tarkasti. Ihan yhtä hurmaavalta tämä näytti kuin ennenkin. Koskaan hän ei olisi uskonut olevansa tässä tilanteessa: naimisissa, perheenäiti ja aloittamassa tulevaa vanhuutta rakastamansa miehen kanssa. Kyllä elämä oli ihmeellistä. Victorian haavat olivat vuosien mittaan haalentuneet ja lopulta niistä ei näkynyt enää arpeakaan. Kaikki tämä oli tuon ihanan miehen ansiota. Victoria oli rajattoman kiitollinen siitä, että Tommy oli ollut niin sitkeä ja kärsivällinen piirittäessään häntä vuosikaudet vaivihkaa. Niitä hukkaanmenneitä vuosia ei kannattanut harmitella. Ne olivat olleet ja menneet ja sen jälkeen oli tullut ihania aikoja, tapahtunut paljon hyvää.





-Minä vosin leipoa äidin kakun sitten kun hänellä on synttärit,
Isabella kuiskutti isälleen hiljaa.





-Se kuulostaa oikein hienolta idealta. Minä lähden tästä kohta käymään paikallislehden toimituksessa. Ne haluavat kuulemma tehdä lehtijutun eläköityvästä vanhuksesta.
-Isä,
Aurora torui lempeästi.
-No mutta tottahan se on,
Tommy totesi hyväntuulisesti,
-minä olen vanhus enkä tästä enää nuorene.





Seuraavana aamuna Tommy sai suudelman vaimoltaan keittiössä tyttöjen lähdettyä kouluun.





-Vieläkö sinä rakastat tällaista vanhaa raakkia,
Tommy kysyi lempeästi hymyillen.





Victoria tarttui miehensä käsiin.
-Vielä. Aina. Ikuisesti.
-Sinä olet maailman ihanin nainen Victoria Romanov. Ja nyt minun täytyy soittaa työpaikalle ja ilmoittaa eläkkeelle jäämisestä.
-Teepä niin kultaseni.





Joten Tommy tarttui puhelimeen ja soitti ravintolaan. He olivat pahoillaan menettäessään toisen mestarikokkinsa, mutta ymmärsivät Tommyn päätöksen kyllä.





Victoria juhlisti miehensä eläkkeelle jäämistä.
-Kohta sinäkin jäät eläkkeelle ja mitä me sitten teemme?
-Kyllä me jotakin keksimme.
-Minä olen varma että sinä ainakin keksit,
Tommy totesi kuivasti ja sai Victorian nauramaan.





Tulevina viikkoina pariskunta keskusteli usein hiljaa tulevaisuudesta.
-Tytöt kasvavat pian aikuisiksi. Meidän täytyy pohtia mitä me sitten teemme. Tällä kaupungilla ei ole paljon heille tarjota,
Tommy kuiskasi hiljaa ja Victoria katsoi lapsiaan pitkän tovin ääneti.





-Sinä olet varmasti ihan oikeassa,
Victoria tuumasi. Tommy katsahti vaimoaan muka yllättyneenä.
-Mitä ihmettä, oletko sinä kerrankin sitä mieltä, että joku minun ideani on hyvä?
-Sinun ideasi ovat aina hyviä kultaseni. Sinä vain saat niitä niin kovin harvoin.
-Juuri nyt minulla on idea, johon liittyy meidän aviovuoteemme. Heti kun tytöt ovat käyneet nukkumaan.
-Ja heti perään toinen aivan loistava idea,
Victoria hyrisi naurusta hiljaa.





Isabella leipoi tosiaan kakun äidilleen tämän syntymäpäivän kunniaksi. Tytöt vain olivat koulussa Victorian astuessa aikuisiästä vanhuuteen.





-Minä kun tykkään tuosta puutarhanhoidosta niin valtavasti, niin pohdin että voisimme muuttaa sellaiselle seudulle, jossa ei ole talvea lainkaan. Saisi puuhastella puutarhassa ympäri vuoden,
Victoria ehdotti Tommylle.





-Meidän täytyy varmaan järjestää läksiäisjuhlat. Päätetään päivämäärä, kunhan tytöt nyt ovat ensin täyttäneet vuosia ja lähetetään sitten kortit kaikille tutuille. Ja minun mielestäni idea lämpimästä on oikein hyvä. Vanhat luuni eivät todellakaan kaipaa talvea.
-Sinä ja sinun vanhat luusi.
-Eivät ne enää nuoret luut ole sinullakaan rouvaseni.
-Ei, eiväthän ne ole, mutta on todella epähienoa muistuttaa asiasta.
-Olen pahoillani rouva.
-Saat anteeksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti