10. Leskiäidin tyttäret

Leskiäidillä kaksi tytärtä
oli tumma ja vaalea.
Tytär tummainen eli tanssien,
eikä huolessa huomenen.
Tytär vaalea äidin hoivassa,
pysyi tiellänsä kaidalla.

Tytär tummainen,kylän kukkanen,
kulki tansseissa riemuiten.
Äidin harmaapään,
neuvot mielestään,
heitti tanssihin hilpeään.
Tytär vaalea,
äiti raukalla,
oli lohtuna ainoa.

Tytär tummainen,
särki uhmaten,
äitiparkansa sydämen.
Hymy huulillaan,
lähti maailmaan,
tietä riemujen kulkemaan.
Siskon vaalean,
äidin kaipaavan,
vaihtoi kutsuhun maailman.

Tässä osassa on 79 kuvaa. Osa sisältää runsaanpuoleisesti kiroilua.

--------------------

Kesäloma oli ohitse ja Katarinan viimeinen kouluvuosi aluillaan. Hänestä tuntui tosi oudolta valmistautua kouluunlähtöön ilman sisartaan. Vaikka tytöt olivatkin olleet eri luokilla, Katarinasta oli tuntunut jotenkin turvalliselta kun sisar oli ollut käytännössä kädenmitan päässä.
Anastasia taas asteli portaita alas melkein leijuen. Pää pursusi tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita, joten hän ei ollut malttanut nukkua yhtään pidempään. Koko elämä oli hänen edessään kuin avoin, kirjoittamaton kirja. Anastasian tuli vain avata se ja aloittaa ensimmäinen lause.

-Hyvää huomenta,
Anastasia heläytti iloisella äänellä alkaessaan valmistaa aamupalaansa.
-Huomenta,
Katarina murahti vastaukseksi.
-Mikäs pikkusiskolla on ongelmana?
-Tässä mitään hyvää ole,
mutisi Kata.

-Mitä?
-Ei mitään.
Kata oli huonolla tuulella ehkä ensimmäistä kertaa elämässään.
-Hmm. Hormonit,
Ana mutisi itsekseen tietävästi nyökytellen.

Kata ehti hädin tuskin syödä aamupalan loppuun kun bussi jo tuuttasi pysäkillä. Tyttö sai pistää ihan juoksuksi, että ehti kyytiin. Tämä ei kyllä ollut laitaa, hän tuumi. Johan hänellä oli ajokorttikin! Äiti voisi varmasti ostaa hänelle jonkinlaisen kulkuneuvon. Vaikka moottoripyörän! Se olisi halvempi kuin auto. Pitääkin puhua äidin kanssa illalla, Kata tuumi ja tunsi mielensä paranevan hetkessä.

Anastasia päätti ottaa härkää sarvista ja puhua tulevaisuudestaan äidin kanssa.
-Äiti. Minä olen ajatellut hakea töitä.
-Jaha. Sehän on hieno juttu. Olet niin terävä päästäsi, että sinun aivan ehdottomasti kannattaa käyttää sitä hyödyksi. Sinä voisit luultavasti vain kävellä sairaalaan sisään ja he palkkaisivat sinut siltä istumalta. Saisit hyvän työn ja etenisit nopeasti, olen siitä vakuuttunut. Se on hyvin arvostettua työtä ja siitä maksetaankin todella hyvin.
Anna puhui aivan asiaa, mutta Anastasian intohimot olivat aivan muulla alalla ja hän tunsi sydämensä puristuvan kasaan.

-Olet ihan oikeassa äiti, mutta minua suoraan sanoen hirvittää veren näkeminen ja sitähän minä kirurgin työssä joutuisin näkemään. Siis jos sinne asti pääsisin...

-Tietenkin pääsisit kultaseni! Älä epäile kykyjäsi lapseni.

Tästähän tuli vaikeaa, Ana pohti eikä ehtinyt sanoa mitään kun Anna jatkoi jo:

-Mutta jos veren näkeminen hirvittää, niin onhan toki olemassa toimistotyötkin. Paikallisessa liikeyrityksessä on aina paikka vapaana näppärälle tytölle.

-Äiti...

-Tai sitten on tietenkin opetusala, jos toimistossa istuminen ei kiinnosta. Lapsien opettaminen on suoranainen ilo ( tästä Ana oli kyllä ihan eri mieltä, muistellessaan omia kouluaikojaan... ), mutta siitä toki ei makseta niin paljon kuin toimitusjohtajan työstä.

-Äiti, minä aion hakea paikalliseen teatteriin muusikoksi,
Anastasia sai vihdoin sanottua äidin puheen väliin.
-Ai...
-Minä pidän niin kovasti soittamisesta äiti. Minusta voisi tulla todella hyvä muusikko. Kuuluisakin! Keskustelin jo orkesterinjohtajan kanssa asiasta ja sovin koesoiton täksi päiväksi.
-Nainen muusikkona... Sehän on... erikoista. Kuule Anastasia, soittotaito on hyvä laji harrasteena. Voit sitten aikanaan viihdyttää miehesi vieraita hänen järjestämillään kutsuilla ja auttaa sillä tavoin häntä eteenpäin elämässä. Ammattimuusikon elämä on melko... niin, he elävät aika railakasta elämää tyttöseni. Ei sellainen oikein sovi naiselle Anastasia.
-Äiti, missä maailmassa sinä oikein elät,
Ana kivahti.
-Siksi toisekseen minä olen aikuinen ja saan tehdä mitä haluan!

 

Anna häkeltyi aivan täysin. Missä maailmassa hän eli? Miten vastata tuohon kysymykseen? Anastasia oli myös valitettavan oikeassa. Tyttö, siis nainen, oli nyt aikuinen eikä hän tarvinnut äitinsä lupaa enää. Anna ei voinut tehdä mitään estääkseen tytärtään lähtemästä valitsemalleen tielle. Hän kuitenkin näki minkälaisiin vaikeuksiin tuo tie voisi tyttären johtaa. Kosteita juhlia, miehiä, jopa huumeita... Anna oli kuullut kaikenlaista senkaltaisesta elämästä. Ahdistuneena hän käveli pois tyttären jäädessä soittamaan mahdolliselle tulevalle pomolleen.

Muutaman viikon kuluttua elämä oli asettunut uusiin uomiinsa. Anastasiaa ei juuri kotona näkynyt. Iltapäivisin hän meni töihin ja saapui kotiin vasta aamuyöstä, haisten tupakalle ja alkoholille. Hiljaa nuori nainen hiipi portaat ylös huoneeseensa, mutta Anna heräsi silti, jos nukkui lainkaan ennen tyttären saapumista.
Katarina taas ahersi koulunsa viimeisen vuoden parissa tunnollisesti, vaikka olikin jo päättänyt seurata äitiään taiteilijan uralle.

-Hemmetti että mä en osaa näitä matikan tehtäviä,
hän puhisi turhautuneena. Anna tuli juuri tuolloin taka-ovesta sisään ja kuuli tyttärensä manauksen, vilkaisi tätä vain tiukasti ja häpeissään Katarina painoi päänsä takaisin läksyjen pariin.

Anna kävi jääkaapilla ja tuli Katarinan viereen istumaan limettipiirakan palasen kanssa.
-Mitä jos sinä pyytäisit Anastasialta apua läksyjesi kanssa,
hän ehdotti.

-Milloin sä olet viimeksi nähnyt sen kotona? Sano sille terveisiä multa kun seuraavan kerran näet,
Katarina tiuskaisi vihaisena. Häntä ärsytti hirvittävän paljon. Ärsytti se, että hän ei osannut läksyjään, että äiti antoi turhia neuvoja, että Anastasia ei enää koskaan ollut kotona.

Saatuaan läksyt tehdyksi Katarina hyppäsi moottoripyöränsä selkään ja lähti ilta-ajelulle.

Hän oli kuin olikin saanut kinuttua äidiltään sellaisen, vaikka tämä oli aluksi ollut aivan kauhuissaan ajatuksesta. Katarina antoi tuulen viheltää korvissaan ja viskata hiukset taaksepäin, tiukasti päätä vasten. Ilta oli onneksi lämmin, lokit huusivat taivaalla ja Katarina sai mielensä tyhjenemään kaikesta pahasta mielestä.

--------------------

Noin vuotta myöhemmin Anastasian elämä oli hieman tasaantunut alun reipashenkisen meiningin jälkeen. Nykyään hän pyrki suorittamaan loput tenttinsä, jotta saisi paperinsa samaan aikaan kuin Katarina ja hyvältä näytti siltä osin. Sen vuoksi juhlimista oli täytynyt hieman vähentää ja se harmitti Anastasiaa, sillä työkaverit kertoivat mielettömistä juhlista, joissa olivat käyneet ja kuuluisuuksista, joita olivat tavanneet. Anastasia jäi kaikesta paitsi. Häntä kuitenkin kaihertaisi ikuisesti, jos hänen vähemmän lahjakas sisarensa saisi valmistumispaperit, mutta hän itse ei.

Anna taas oli alkanut käyttäytyä yhä oudommin. Hän nukkui pitkälle päivään. Nainen tunsi elämänhalunsa kadonneen täysin ja oli lopulta käynyt lääkärin pakeilla. Tämä oli diagnosoinut Annalla masennuksen ja antanut siihen lääkkeet. Tästä hän ei ollut kertonut tyttärilleen lainkaan.

Eräänä päivänä Anna oli löytänyt itsensä uima-altaan ääreltä yöpuvussa.

Hän oli tuijottanut auringossa läikehtivää vettä mitäännäkemättömin silmin.

Vesi oli houkutellut häntä, kutsunut syliinsä. Ikuiseen uneen. Anna oli havahtunut viimein ottaessaan askelen eteenpäin. Silloin hän oli ymmärtänyt, että hän tarvitsi apua. Siksi hän siis nukkui nykyään lääketokkurassa ties kuinka ja pitkään.

Katarina oli kuitenkin aistinut jonkin olevan vinossa. Hän piti äitiään tiukasti silmällä ja liittyi tämän seuraan usein maalaamaan. Sanattomina, rintarinnan he maalasivat, ja Anna tunsi olevansa turvassa.

Kahdestaan he juhlistivat myös Katarinan aikuistumista, sillä Anastasia oli jälleen vaihteeksi jäänyt töiden jälkeen liehumaan ties minne. Anna yritti unohtaa pahat aavistuksensa. Hän suri hiljaa itsekseen tyttärensä elämää ja tämän valintoja. ( Katarina: taiteellinen, eksentrinen, bilehile, urheilullinen, yliluonnollisuuden epäilijä )

Ja tähän väliin pieni tilannekatsaus talosta.

Alakerta.
Äärimmäisenä vasemmalla Annan kylpyhuone ja makuuhuone. Keskellä sisääntuloaula sekä olohuone. Nämä olivat talon alkuperäiset huoneet eikä niiden muotoa ole muutettu. Oikealla keittiö, tyttöjen vanha makuuhuone sekä heidän kylpyhuoneensa.

Yläkerta.
Vasemmalla Katarinan makuuhuone sekä kylpyhuone. Oikealla Anastasian makuuhuone ja kylpyhuone.

Talo kokonaisuudessaan.

Allasalue

Valmistujaispäivä koitti. Katarina veti päähänsä söpön nallehatun hänen luokkakaverinsa tullessa valmistujaisiin lippis päässä.

Anastasiakin oli tyytyväinen, sillä hän sai kuin saikin valmistujaispaperinsa, vaikka myöhässäkin. Anna taas oli viimein saanut rahaa niin paljon kasaan, että hän oli Romanovin kivistä valmistanut kaulakorun, jota kantoi ensimmäistä kertaa kaulassaan. Tuona päivänä kaikki unohtivat hetkeksi erimielisyytensä ja juhlistivat valmistumista lähtemällä ulos syömään yhdessä.

Myöhään illalla Annan jo mentyä nukkumaan tytöt asettuivat pelaamaan shakkia yhdessä.
-Kuule Kata, mitä sä tuumaisit siitä, että lähdettäis yhdessä matkalle? Niinku valmistumisen kunniaksi,
Ana kysyi varovasti.
-Oikeesti? Onks meillä rahaa,
Katarina kysyi epäilevästi.
-Mä olen vähän laittanut säästöön töistä. Kyllä me päästään lähtemään, jos sä vaan haluut.
-No tietty! Mihin mennään?
-Ranskaan.

-------------------

Tytöt ottivat äkkilähdön ja saivat lennot ja majoituksen huokealla. Anastasia oli ollut jotenkin tosi outo jo monta päivää, Katarina pohti, ja katseli sisartaan tutkaillen.

Ana oli hirvittävän levoton eikä näyttänyt pystyvän oikein keskittymään mihinkään. Oliko tässä nyt oltava äidin lisäksi huolissaan vielä siskostakin? Ensimmäisen kerran elämässään Kata tunsi vihaa Anastasiaa kohtaan.

Sisko oli viimeisen vuoden rillutellut ties missä, välittämättä hänestä tai äidistä tippaakaan. Tämä tuskin oli edes huomannut äidin masennusta, sillä Katarina oli varma, että äiti oli masentunut. Näkikö Ana muuta ylipäätään kuin itsensä? Näkikö Ana edes itseään? Sisko oli jotenkin riutuneen oloinen. Käyttiköhän se huumeita?

Champs Le Simsin keskustassa Ana teki hetkeksi katoamistempun ja Kata juoksi ympäri toria löytääkseen sisarensa. Siellä tuo sitten oli, huokaili oudosti ja tuijotteli tyhjyyteen.

-Siinähän sä olet,
Ana kääntyi kuullessaan sisarensa askeleet.
-Mä jo ihmettelin että minne sä jäit,
hän jatkoi. Katarina meni aivan sanattomaksi. Minne hän jäi?

-Mä oon tiiätkö pohtinu asioita. Nyt kun säkin oot jo aikuinen, niin voitais varmaan jutella ihan niinku nainen naiselle,
Ana sanoi.

-Mä kun oon perheen vanhin tytär, ni mä tietty tulen jatkamaan sukua. Sä voit ihan hyvin pitää äidistä huolta niinku tähänki asti ja sitten kun mä joskus saan lapsen, ni sähän voit hoitaa sitä niin mun ei tartte jäädä pois töistä. Mulla on ihan hirvee draivi päällä töissä tällä hetkellä ja mun pomo Tom sanoi, et mä etenen vauhdilla jos vaan jatkan tällä lailla. No joka tapauksessa, mä vähän aattelin, et mä etin täältä Ranskasta itelleni miehen. Niillä on niin hurmaava puhetyyli ja ne on niin charmantteja ja....

Katarina katseli sisartaan jähmettyneenä. Mitä se oikein selitti? Oliko se ihan sekaisin?

-Niin, ni mitä sä tuumaat tästä,
Ana kysyi kun Katarina vihdoin palasi ajatuksistaan kuulotaajuudelle.

-Mitä mä tuumaan tästä,
Katarina varmisti nojautuen vähän sisareensa päin.

-Vittu sä oot ihan sekaisin! Luuletko sä hemmetin taliaivo, että mulla ei oo elämää lainkaan? Luuletko sä tosiaan, et mä haluun koko lopun elämääni olla mutsin lähihoitaja ja sun lastes ilmanen piika? Onko sun itsekkyydellä mitään rajaa?! Ootko sä ees huomannu, et mutsi on masentunu?!
Katarinan raivo kuohui yli.
-Ei, mä en todellakaan aio uhrata mun elämää minkään itsekkään lehmän eteen!

-Kata...
Anastasia jäi hetkeksi ihan sanattomaksi. Sisko huusi. Ei se ollut koskaan aikaisemmin huutanut. Ainahan Katarina oli ollut se kiltti, hiljainen tyttö. Hyväntuulinen, auttavainen, antanut anteeksi mitä vaan. Sitten hänen tajuntaansa äkkiä iski mitä sisar oli sanonut.

-Onks mutsi masentunut?
-No vittu just joo.
Kata kääntyi pois ja lähti kävelemään.

Ana seurasi nöyrästi sanatonta raivoa hehkuvaa sisartaan kahvilaan. Samaan pöytään hän ei kuitenkaan uskaltanut istua, sillä Kata oli kylmä kuin jää. Tytöt siemailivat kahvejaan eri pöydissä, kun paikallinen opas tuli ehdottamaan tytöille käyntiä viinitilalla. Anastasia olisi halunnut kertoa, että mies oli todennäköisesti kyseisen viinitilan sisäänheittäjä, mutta ensimmäistä kertaa elämässään hän ei uskaltanut avata suutaan.

Tyttöjen eteen kannettiin viinitilan kellarissa pullo poikineen ja hiljaisuuden vallassa he maistelivat erilaisia viinejä.

Hyvän matkaa juovuksissa Anastasia siirtyi viereiselle tuolille istumaan. Hänelle jo niin tuttu humalluttava tunne oli nyt kuin rentouttava, kauan kaivattu ystävä.

-Khuule, mä lähen täshtä etshimään jotain parempaa menomeshtaa. Shun sheura on joksheenkin tylshää,
Ana sopersi. Kata ei vastannut tähän yhtään mitään, kumosi vain lasillisensa pohjanmaan kautta.

Myöhään aamuyöllä Katarina hiipi hiljaa heidän yhteiseen huoneeseensa. Hän pohti juuri ennen nukahtamistaan oliko sisar edes tajunnut hänen olevan poissa.

Pian molemmat uinuivat syvässä unessa ja Katarinan uniin seurasivat muistot illasta.

Luc Bouvier. Katarina oli törmännyt mieheen torilla, alkanut juttelemaan ja lievän humalatilansa vuoksi hän ei osannut edes pelätä. Tosin Lucin kanssa ei tarvinnutkaan pelätä. Mies vei hänet paikalliseen tanssiravintolaan ja koko loppuillan ja alkuyön he viettivät tiiviisti tanssilattialla.

Luc. Katarina tiesi olevansa rakastunut.

Tyttöjen ollessa lomalla Annalla oli syntymäpäivät.

Hän jatkoi edelleen taidemaalarin uraansa, sillä mihin hän sen nyt olisi lopettanut. Annan työt olivat saavuttaneet niin suurta mainetta, että niitä tilattiin ympäri maailman.

Katarina alkoi myös maalata lomalta palattuaan aivan tosissaan. Maalatessa hän sai aikaa ajatella miestä, joka oli vienyt hänen sydämensä. Luc. Puhelinlaskut kasvoivat dramaattisesti.

Anna päätti vihdoin puuttua asioiden kulkuun ja pyysi Kai Kahalen kylään. Mies oli aivan täydellinen hänen tyttärelleen Katarinalle, Anna tuumi. Pitäisi vain toimia niin, että tämä ei pelästyisi ja karkaisi heti kättelyssä. Niinpä Anna jutteli Kain kanssa kuin vanhan tuttavan ja juttu heidän välillään luistikin oikein rattoisasti.

Kun ilta venyi pitkäksi jutellessa, Anna ehdotti, että Kai voisi jäädä heille yöksi. Mitä nyt suotta lähteä ajelemaan pimeässä. Annaa harmitti, että Katarina näytti olevan teillä tietymättömillä, juuri nyt, kun tyttöä olisi tarvittu paikanpäälle.

Lopulta Anna väsähti odottamiseen ja pyysi vieraaltaan anteeksi ja poistui nukkumaan. Aamulla hän järkytyksekseen löysi Kain omasta sängystään. Anna ei ollut koskaan nukkunut kenenkään muun kuin Antonin vieressä, joten tilanne oli hänelle äärimmäisen hämmentävä.

Helpottaakseen hämmennystään Anna nousi ripeästi vuoteesta ja ryhtyi tekemään leipää aamupalaksi.

Hän pohti mikä ihme oli saanut Kain tulemaan hänen viereensä nukkumaan. Oliko hän antanut miehelle ihan vääränlaisia viestejä? Saatuaan leivän valmiiksi Anna lähestulkoon pakeni talosta.

-Hyvää huomenta kaunis neiti. Te loistatte kilpaa auringon kanssa ja saanko todeta, että suorastaan kirkkaammin.
Ana häkeltyi. Kukaan mies ei ollut aikaisemmin puhunut hänelle vastaavalla tavalla.
-Hu-huomenta.
Hänhän änkytti! Anastasiaa hävetti, mutta Kai ei näyttänyt huomaavan mitään. Mies jatkoi jutusteluaan ja flirttaili siinä ohessa varsin sulavasti. Pian he keskustelivat kuin vanhat tutut ja aika suorastaan lensi heidän seisoessaan keittiössä ja rupatellessa niitä näitä. Ajan kanssa keskustelut siirtyivät syvällisemmille vesille.

-Isäkö? Minä... tuota... Olen puoliorpo. Isäni kuoli jo vuosia sitten,
Ana sanoi haavoittuneella äänellä.

-Voi kultaseni, olen hyvin pahoillani,
Kai vastasi ja veti Anan tiukkaan syleilyyn. Sähkö räjähti heidän välillään ja syleily muuttui syväksi suudelmaksi.

Olihan Ana toki aikaisemminkin miehiä suudellut, mutta Kai vei häneltä jalat alta. Suudelmat syvenivät syvenemistään ja ruokkivat intohimon liekkejä. Kuin yhteisestä sopimuksesta Kai tarttui Anan käteen ja johdatti naisen yläkertaan. Siellä Ana näytti suuntaa omaan huoneeseensa.

-Kai... Minä taidan olla rakastunut,
Ana tunnusti.

-Olet aivan hurmaava kultaseni,
Kai vastasi. Se ei ollut ihan se vastaus, jota Anastasia oli odottanut. Pieni piikki pisti hänen sydämessään, mutta Ana päätti unohtaa sen. Kaikki kääntyisi vielä hyväksi ja jos Kai ei tässä vaiheessa vielä ollutkaan rakastunut, hän kyllä rakastuisi. Ana laittaisi sen tapahtumaan.

-------------------

Kaksi kuukautta myöhemmin

-Mitä helvettiä?! Joku vitun juorulehden toimittaja soitti mulle tänään ja kysyi, että tiedänkö mä sun ja jonkun vitun Helinä-keijun kihlauksesta! Mä luulin, että me ollaan yhdessä!
-Anastasia, me naitiin. Sillä hyvä. En ole sinulle ikinä mitään muuta luvannutkaan.

-Ai jaa! Sulta sitten jäi jotain tärkeää mulle kertomatta! Kuten että nussit samalla jotain vitun Helinää ja aiot viedä sen vihillekin! Mites sä luulet että se neiti miljoonaperijätär mahtaa suhtautua siihen juorulehden juttuun, jossa kerrotaan sun vehdanneen mun kanssa? Ehkä mun pitäiskin soittaa sille ämmälle ite!

-Jätä Helinä rauhaan! Minä hoidan tämän asian!
-Ja miten sä ajattelit sen hoitaa?!
-Ihan ensimmäiseksi: jättämällä sinut. En halua kuulla sinusta enää koskaan!
Kai marssi uimapuvussaan pois paikalta ja ellei Anastasian sydän olisi juuri sillä hetkellä ollut niin murtunut, hän olisi nauranut koomiselle näylle. Puhelin soi itsepintaisesti, kuten se oli soinut koko päivän sen ensimmäisen juorulehden toimittajan puhelun jälkeen.

-Yötä Päivää -lehdestä toimittaja Törkylä hei. Haluaisitteko kommentoida...
Ja taas!

-Voitte suksia vittuun sen lehtenne kanssa! En todellakaan halua kommentoida,
Ana ärähti puhelimeen ja sulki sen. Itsepintainen, koko päivän jatkunut pahoinvointi yltyi.

Kotona Ana juoksi ensimmäiseksi vessaan. Tämä oli jo kolmas kerta tänään, hän laski.

Stressi. Tämä johtuu stressistä.

Johtuuhan?

Seuraavana aamuna päivä oli vasta valkenemassa, kun Katarina oli jo ylhäällä ja leipoi. Hän tarvitsi käsilleen jotakin tekemistä. Levottomuus kalvoi hänen sisällään eikä hän oikein tiennyt mitä tehdä. Leipominen auttoi jäsentelemään ajatuksia. Leivän valmistuttua sen tuoksu kuitenkin sai nyt jo tutuksi tulleen pahoinvoinnin hyökymään Katarinan ylitse.

Katarina oksensi vaikka mitään oksennettavaa ei enää ollutkaan. Ei muuta kuin sappinesteitä. Kivuliaasti kouristellen hän yökkäsi kerta toisensa jälkeen ja luuli kuolevansa. Toivoi kuolevansa.

Voipuneena Katarina nousi lopulta pöntön äärestä. Hän tiesi jo. Kädet täristen, pelosta ja heikotuksesta, Kata otti kännykän esiin, epäröi vain hetken ja painoi pikavalinnasta Lucin numeron.

Samaan aikaan hänen tietämättään yläkerrassa Anastasia heräsi pahoinvoinnin kourissa.
-Ei, tää ei ole todellista,
Ana voihki. Asiaa ei kuitenkaan käynyt kieltäminen ja kiireesti hän juoksi kylpyhuoneeseen.

Aivan kuten sisarensa hetki sitten, Anastasia oksensi tyhjästä vatsasta ulos vain sen, mitä siellä siihen aikaan aamusta oli eli ei mitään. Sappineste maistui kauhealta suussa.

-Äiti tappaa mut,
hän voihkaisi kauhistuneena. Tai sitten tämä tappaisi äidin. Molempi pahempi. Anastasiaa heikotti ja hän horjui hieman.

Syrjäsilmällä nainen katsoi peiliin. Litteä vatsa. Hoikka keho.

Ei kauaa. Näin hoikassa varressa totuus paljastuisi nopeasti. Anastasia tiesi olevansa raskaana.