9. Kesäpäiviä Sunlit Tidesissa

Kerroinkin jo tuolla edellisen osan kommenteissa, että ensimmäisen sukupolven kohdalla ei tulla tekemään perijävalintaa. Se vain osoittautui täysin mahdottomaksi tehdä. Sen vuoksi päädyin aivan erilaiseen ratkaisuun ja jää nähtäväksi mihin tuo kyseinen ratkaisu tulee tarinani viemään =) Idea on jo olemassa ja ainakin toisen sukupolven kohdalta tuon idean kykenen toteuttamaan. Nähtäväksi jää mitä sen jälkeen...

Tässä osassa on 77 kuvaa.

 

 

 

--------------------

 

 



Ana tunsi muuttuvansa ihan uudella tavalla pehmeäksi. Baby sanoi häntä kauniiksi!

 

Tästä huumaantuneena Anastasia hetken mielijohteesta suuteli poikaa. Baby tuntui ensin jähmettyvän hieman.

 

Sitten poika rentoutui ja suudelmasta, Anan ensimmäisestä, tuli maailman suloisin.

 

 

Ilta alkoi hämärtyä ja Anna kävi hiljaiseksi. Katarina katsoi varovasti äitiinsä.

 

Anna tuijotti eteenpäin mitäännäkemättömin silmin, katse utuisena. Hänen hiljaisuutensa oli jollakin tapaa erilaista kuin koskaan aikaisemmin ja Katarina tunsi vatsanpohjaansa pistelevän. Hänellä oli tunne, että äiti aikoi kohta sanoa jotain. Avata jonkin suljetun arkun. Kata ei ollut ihan varma, halusiko hän kurkistaa sinne.

 



 

-Äiti,

Hän sitten kuitenkin lopulta rohkaisi itsensä ja kutsui äitiään varovasti.

Anna kääntyi katsomaan tytärtään ja hänen silmissään oli niin pohjatonta surua, että Katarina tunsi ihokarvojensa nousevan pystyyn.

-Katarina. Minun täytyy kertoa sinulle jotain hyvin tärkeää.

Äidin ääni oli surusta raskas. Oliko äiti sairas? Katarina hätääntyi.

-Tämän, mitä minä nyt sinulle kerron, on pysyttävä salassa kultaseni. Minä olen kantanut totuutta kaikki nämä vuodet sisälläni eikä sinun isäsikään ehtinyt koskaan kuulla. Ei vain ollut aikaa. Enkä minä tiedä olisiko hän halunnutkaan kuulla. Kuvitellaanpa Katarina toisenlainen maa, toisenlainen todellisuus...

Niin Anna alkoi kertoa menneisyytensä tarinaa ja siitä tuli pitkä.

Seuraavana aamuna koko pieni perhe oli pitkästä aikaa aamiaispöydässä yhtä aikaa. Kata tosin oli jo ehtinyt syödä oman aamupalansa Anan vasta aloitellessa.
-Äiti, mä tiedän että sä lupasit tänä iltana antaa Analle ajo-opetusta, mut voitaisko me sitä ennen ottaa auto ja käydä rantapuistossa? Siellä on tänään joku riehapäivä ja kaikenlaista kivaa toimintaa.
Anna oli hetken vaiti.
-Onko se kauhean kallista?
-Ei ole. Se on joku kaupungin järjestämä juttu ja ihan ilmanen.
-No menkää nyt sitten pitämään hauskaa.
-Tulisitko sä mukaan äiti?
Anastasia melkein jähmettyi kesken askeleen. Hänen helpotuksekseen äiti kieltäytyi.

 

Oli oikeastaan himpun verran nöyryyttävää istua pikkusiskonsa kyytiin, Anastasia pohti. Olihan äiti tosin luvannut hänellekin antaa ajotunteja tänään. Ana ei kuitenkaan ollut ihan varma kumpi oli parempi vaihtoehto: opetella ajamaan, jolloin joutui istumaan äidin kanssa tässä järkyttävässä pikku purkissa vai jättää ajo-opetus kokonaan saamatta.
 

Riehassa Katarina raahasi Anastasian heti hodarinsyöntikilpailuun. Voi vehnä! Hodarinsyöntikilpailu! Anastasiaa ajatus ei innostanut sitten niin lainkaan.

 

Sitten se joku idioottimainen mies siinä heidän välissään alkoi heittelemään herjoja siitä, kuinka tässä pestään pikkutytöt syöntikilpailussa ihan leikiten.

 

Se sai Anastasian veren kiehahtamaan. Vai pikkutytöt?

 

Kilpailun alkaessa Anastasia oli piessyt itsensä sellaiseen kilpailuraivoon, että ei enää kuullut eikä nähnyt yhtään mitään. Hän kyllä vielä tuolle sankarille näyttäisi!

 

Kellon kilahtaessa kisan alkamiseksi kaikki alkoivat syödä hodareita minkä ehtivät. Anastasia nieleksi niitä osin purematta ja hänen lautasensa alkoi tyhjentyä vauhdilla.

 

Hillitön onnenhuuma lävisti Anan hänen tajutessaan, että lautanen oli tyhjä ja kaksi muuta vielä mutustivat omia hodareitaan minkä ehtivät.

 

Anastasia ei voinut lakata hymyilemästä. Minä voitin! Teki mieli hyppiä ja riehua, mutta niin monen hodarin syöminen painoi vatsassa pahasti.

 

Katarina kakoi oman annoksensa ääressä. Vatsa oli niin täynnä, että yhtä ainoaa suupalaa ei enää kyennyt nielemään. Kata nosti kätensä luovutuksen merkkinä.

 

Vatsojen myöhemmin tasaannuttua tytöt lainasivat rullaluistimet ja lähtivät luistinradalle. Urheilulliselle Katarinalle luisteleminen oli alkukankeuden jälkeen melkein lastenleikkiä. Nopeassa tahdissa hän alkoi kasvattaa vauhtiaan ja sai varmuutta lisää.

 

Anastasiaa taas luistelu pelotti. Rullat tuntuivat vievän häntä ihan minne tahansa eikä hän oikein hallinnut omaa kehoaan.

 

Täysin vieras nainen tuli aivan yhtäkkiä paikalle ja nappasi Anan käsistä kiinni.
-Älä suotta pelkää rullia. Kierräpä pari kertaa minun kanssani, niin saat vähän kokemusta siitä kuinka rullat siellä jalkojen alla liikkuvat. Kas näin!
Anastasia katsoi naista ihmeissään ja todentotta! Hän tunsi rullien liikkeet nyt selkeästi ja ne asettuivat menemään juuri siten kuin Anastasia halusi.
-Kokeilepa nyt sisaresi kanssa,
nainen kehotti.

 

No, se ei sitten sujunutkaan enää lainkaan niin hyvin... Molemmat löysivät itsensä radalta pitkin pituuttaan.
-Perseeseen sattuu,
Ana valitti.
-Mun maha on kipeä, oksennan kohta,
Kata mutisi. Tytöt vilkaisivat toisiinsa ja räjähtivät holtittomaan nauruun.

 

Sitkeä harjoittelu tuotti kuitenkin tulosta ja iltapäivällä tytöistä oli tullut jo varsin taitavia luistelijoita.

 

Anastasia oli niin hyvillä mielin, että ajo-opetuskin sujui kuin leikiten eikä istuminen äidin kanssa siinä "pikku purkissa" tuntunutkaan enää lainkaan pahalta.

--------------------

 

 

Kesäloma

 

Tytöillä koitti vihdoin kauan kaivattu kesäloma. Molempien koulu oli mennyt hieman penkin alle kevään aikana, joten he tiesivät saavansa ehdot, jotka loman aikana pitäisi suorittaa, mutta näin alkulomasta ne olivat vain kaukainen ajatus.
Katarina käytti aikaansa maalaamiseen, josta oli tulossa hänelle yhä rakkaampi harrastus. Hän toivoi jonain päivänä olevansa yhtä taitava kuin äiti ja saavansa harrastuksestaan samanlaisen ammatin kuin äitikin siitä oli itselleen saanut.

 

Anastasian taiteellisuus taas oli musikaalista laatua. Anna oli löytänyt tyttärelleen aivan upean akustisen kitaran ja Ana käytti tuntikausia sen parissa.

 

Kesäkausi oli kuuma, joten vielä alkuillastakin ulkona tarkeni pelkissä bikineissä. Katarina kuunteli sisarensa soittoa. Anastasia oli hänen mielestään kehittynyt huimaa vauhtia.

 

Annan taide tuotti nykyään jo niin hyvin rahaa, että taloon oli saatu rakennutettua toinen kerroskin. Vielä sitä ei tosin oltu sisustettu, sillä siihen rahat eivät olleet ihan riittäneet. Tytöt odottivat sitä kuitenkin malttamattomina, sillä sen myötä he molemmat saisivat vihdoin omat huoneet. Vaikka he tulivatkin nykyisellään hienosti toimeen keskenään, oli oman tilan tarve kuitenkin suuri.

 

Anna oli loman alkajaisiksi ilmoittanut, että tästä eteenpäin tytöt saisivat luvan opetella itse valmistamaan ruokaa. Aamupalaa ei enää olisi tarjolla automaattisesti ja murot oli julistettu pannaan. Anastasia ei ainakaan nälkään päässyt kuolemaan, sillä hänen vohvelinsa onnistuivat varsin mainiosti.

 

Katarina taas päätyi kokeilemaan rakastamiaan lettuja ja kyllähän niitä ennemmin söi kuin selkäänsä otti.

 

Loman puolivälissä tytöt vierailivat paikallisessa kylpylässä. Heillä ei ollut aavistustakaan, että tuon kyseisen paikan saunassa heidän oma äitinsä oli menettänyt neitsyytensä.
 

Anastasiakin oli vihdoin lakannut kiukuttelemasta turhia ja leikkauttanut hiuksensa. Hän oli aikuisuuden kynnyksellä ymmärtänyt, että oli lopulta hänestä itsestään kiinni pitikö hiukset pitkinä vai leikkasiko ne. Nyt kun ne olivat lyhyet, hän ei ollutkaan ihan varma olivatko ne sitä, mitä hän oikeasti halusi.
-Mun mielestä sun nykyiset hiukset sopii sulle ihan mielettömän paljon paremmin kuin ne pidemmät,
Katarina sanoi vilpittömästi.

 

-Kiitti,
Ana vastasi lakonisella äänellä, joka ei houkutellut jatkamaan keskustelua. Katarina tunsi kuitenkin sisarensa. Tästä säteili niin vahva levottomuus, että se oli melkein käsinkosketeltavaa. Jalat säpsähtelivät, kädet nytkähtelivät ja ajoittain Analta pääsi syvä huokaus.

 

Lopulta Anastasia ei enää kyennyt olemaan paikoillaan vaan hypähti ylös aurinkotuolistaan. Katarina nousi myös.
-Kuule Kata. Kun.. Mä en ole nähnyt Babya aikoihin. Se on ollu matkoilla ja tullu nyt takasin. Mä tiiän et äiti ei tykkäis mut...

 

-Voisiksä mitenkään keksii jonkun suojatarinan? Pliis?
Anastasia katsoi sisartaan anovasti.
-Joo, tietty,
Kata lupasi, sillä hän ei vain kyennyt sanomaan sisarelleen ei. Ei ainakaan silloin, kun Anastasia pyysi kauniisti.

 

-Kiitti sysse! Sä oot ihan maailman paras!
Anastasia halasi nopeasti siskoaan ja ennen kuin Katarina tajusikaan, sisar oli juossut vaihtamaan vaatteensa ja suuntasi jo poispäin. No ehkä se oli rakastunut, Kata pohti. Hän ei oikein tiennyt, sillä tästä asiasta Ana ei halunnut puhua. Niinpä Katarina ei kysellyt.

 

Varovasti Kata astui kodin ovesta sisään ja jäi kuulostelemaan. Ei mitään. Äiti taisi nukkua. Hiljaa Katarina sitten itsekin hiipi sänkyyn. Hän risti sormensa tiukasti ja esitti hartaan toiveen, että Anastasia tajuaisi tulla hiljaa kotiin.

 

Niin tämä tulikin, paljon myöhemmin. Ana jäi seisomaan ja katselemaan jonnekin tyhjyyteen. Hän näytti tyhjältä ja lohduttomalta. Hetken tyttö mietti herättäisikö sisarensa ja jakaisi surunsa tämän kanssa. Mutta vain hetken. Ei, ei hän kuitenkaan sitä tekisi. Oli parempi nuolla haavat yksinään. Anastasia venytteli makeasti ja hiipi hiljaa itsekin nukkumaan.

 

Viikko sen jälkeen posteljooni toi laatikkoon paketin, joka sisälsi tyttöjen ehdot.

 

Anna meni tapansa mukaan hakemaan postin. Lehdenjakajapoika näytti kuitenkin niin lohduttomalta, että Anna ei voinutkaan kävellä suoraan tämän ohitse. Hän jäi juttelemaan ja lohduttelemaan poikaa hyväksi toviksi.

 

Sillä välin sisarukset istuivat aamupalalla. Anasta oli tullut entistäkin vakavampi eikä hän ollut viime aikoina juuri puhunut mitään. Tai syönytkään.
-Syö nyt kuitenkin sisko,
Katarina maanitteli.
-Ei mulle oikein maistu.

 

Siitä huolimatta Anastasi tarttui haarukkaan ja närppi ruokaansa haluttomasti.

 

-Tytöt! Teidän ehdot tuli,
Anna huuteli ulko-ovelta tullessaan sisälle.
-Äsh, eikä,
vaikersi Kata. Ana taas sai ehtojen saapumisesta hyvän syyn laittaa räävityn lautasensa sivuun.
-Mä autan sua.

 

Niinpä sisaret yhdessä hoitivat pakollisen velvollisuutensa, jotta Katarina selviäisi luokalta seuraavalle ja Anastasia valmistuisi.

 

Illan hämärtyessä pieni perhe kokoontui takapihalle harrastamaan. Anna ja Katarina maalasivat Anastasian viihdyttäessä heitä jo varsin kohentuneella soittotaidollaan.

 

Anna tunsi olonsa lähes seesteiseksi. Elämästä ei tällaisina iltoina puuttunut juuri mitään. Sen pidemmälle hän ei uskaltanut ajatella. Vaikka Antonin kuolemasta oli jo aikaa, suru viilsi vieläkin kuin veitsi. Niinpä Anna keskittyi vain seuraavaan siveltimenvetoon ja nautti siitä, että hänen lapsensa olivat sovussa keskenään ja he kaikki olivat yhdessä.

 

Kesäloman loppupuolella tytöt saivat vihdoin houkuteltua äitinsäkin paikalliseen uimalaan. Anastasia riensi edeltä vaihtamaan uikkareita, kun Katarina jäi kulkemaan äitinsä perässä.

 

Katarina ei voinut sille mitään, mutta hän oli huolissaan äidistään. Anna oli käynyt kovin valjuksi ja Katasta tuntui, että äiti oli jopa aikaisempaa kalpeampi.

 

Anna oli edelleenkin äärettömän kaunis. Näytti siltä kuin suru olisi jalostanut hänen kauneutensa suorastaan ylimaalliseksi.
-Äiti,
Kata kutsui Annaa hiljaa.
-Niin kultaseni?
-Mä oon tosi onnellinen, että sä päätit tulla tänään mukaan.

 

Anna havahtui äkkiä tajuamaan, että Katarina oli hänestä huolissaan. Se puristi tuskallisesti hänen sydäntään, sillä eihän lasten kuulunut huolehtia vanhemmistaan.
-Katarina, sinä olet niin hyväsydäminen lapsi,
Anna sanoi ja veti tyttärensä tiukkaan halaukseen.
-Ja nyt menehän leikkimään sisaresi kanssa,
hän kehotti naurua äänessään.
-Äiti!
Katarina huudahti moittivalla äänellä. Leikkimään! Tämä sai Annan nauramaan pitkästä aikaa ja ääni kuulosti naisen omissakin korvissa hyvin oudolta.

 

Anna istahti rantavaatteen ylle vaihdettuaan aurinkotuolille. Varjoa ei täällä juuri ollut tarjolla ja Anna pelkäsi palavansa suorassa auringonpaisteessa hyvin nopeasti.

 

Kauaa hän ei ehtinyt istumaan kun näki äärimmäisen karvaisen naisen kouristelevan tuskallisesti. Anna käveli paikalle kysyäkseen, voisiko hän jotenkin auttaa naista.

 

Ennen kuin Anna sai sanaakaan suustaan, nainen vilkaisi häneen ja siinä katseessa ei ollut ymmärryksen häivääkään. Se järkytti häntä syvästi. Nainen murahti kerran, heilutti päätään omituisesti ja löntysti sitten pois selkä kumarassa.

 

Anna jäi katsomaan naisen perään ja kuuli sitten rykäisyn selkänsä takaa. Kääntyessään ympäri hän näki edessään nuoren miehen, joka ojensi kättään Annaa kohden.
-Hei, olen Kai Kahale, Sunlit Tidesin pormestari.
-Anna Romanova-Collier,
Anna sanoi esitellen itsensä.
-Ah, niin. Tiedän. Olen jo vuosia ollut teidän taiteenne ihailija.
-Oh... Kiitos.
Anna häkeltyi.
-En voinut olla huomaamatta miten katsoitte tuota äskeistä naista,
pormestari jatkoi.

 

-Hänessä oli jotain niin.. surullista. Tunsin itseni kauhean voimattomaksi. En tiennyt kuinka auttaa häntä.

 

-Teidän sydämenne on hyvin kaunis, rouva Collier. Ja olette aivan oikeassa, näitä ihmisiä täytyy auttaa. Siksi minä olenkin...
Siitä sukeutui pitkä keskustelu ja sen aikana Annan päässä alkoi viritä suunnitelma. Tässähän olisi aivan täydellinen mies Katarinalle! Kai oli komea ja hyväsydäminen. Hän toimisi kuten vastuunsa kantavan äidin kuuluukin ja hankkisi tyttärelleen hyvän puolison.

 

Myöhemmin Anna johdatti Kain ja Katarinan juttelemaan keskenään. Hän itse poistui hienotunteisesti paikalta ja siirtyi kuuntelemaan esikoisensa musisointia. Tämä oli jo hyvin taitava kitaristi, se Annan oli myönnettävä. Tyttö ei kuitenkaan oikein näyttänyt olevan suuntaamassa elämäänsä minnekään ja se huoletti Annaa. Anastasia olisi ihan juuri aikuinen eikä tällä näyttänyt olevan minkäänlaisia tulevaisuudensuunnitelmia.

 

Katarina taas remusi kuin kuka tahansa teini. Hän haastoi uuden ystävänsä Kain sukelluskilpailuun ja sen jälkeen uimaan allasta ympäri. Kai hävisi urheilulliselle Katalle, mutta tyttö oli melkein varma, että mies teki sen vain kohteliaisuuttaan.

 

Auringon alkaessa laskeutua Katarina tunsi miellyttävää kihelmöintiä ihollaan. Vilkaistessaan tarkemmin käsivarttaan hän huomasi auringon tarttuneen ihoonsa ihan tosissaan.

 

-Tiiätkö, mulla on sellanen tunne, että äiti yrittää jotenkin naittaa mua sen pormestarin kanssa. Siis oikeesti! Mieti nyt. Ja lakkaa kikattamasta! Sehän on vanha äijä,
Kata suhisi myrtyneenä edelleenkin kikattavalle sisarelleen.

 

-Anna äitin puuhata kuule omiaan. Ei sun tosiaankaan tarvii alkaa seurustelemaan minkään likaisen vanhan äijän kanssa,
Ana kuiski takaisin.
-Hmm. Ei se toisaalta oo mikään sellainen.. niljakas, tiedätkö? Se oli ihan tosi mukava,
Kata pohdiskeli.
-Hei haloo sisko! Nyt jotain rajaa!
-No joo-joo!

 

Hetken päästä Anna kutsui tytöt syömään tekemäänsä limettipiirakkaa. Äiti katsoi pitkään ja hartaasti kuopustaan, unohti syömisenkin.

 

-Katarina, sinä olet ruskettunut. Se näyttää aika kauhealta,
Anna moitti. Ana jähmettyi hetkeksi katsomaan sisartaan epäuskoisena.

 

Sitten hän istahti alas ja jäi tuijottamaan äitiään yhtä epäuskoinen ilme kasvoillaan. Oliko tämä ihan tosissaan? Anan mielestä rusketus puki siskoa tosi kauniisti.

 

-Olihan se Kaikin aika ruskea,
Kata sanoi katsoen Anaa pilke silmäkulmassaan. Anastasia sai tehdä kaikkensa ollakseen herahtamatta hersyvään nauruun.

 

-Kai onkin mies, joten se on ihan eri asia,
Anna sanoi äänensävyllä, joka kertoi keskustelun päättyneen. Tytöt tuijottivat tiukasti lautasiaan ja pureskelivat nykiviä poskiaan sisältäpäin. Äiti oli ihan hassu!

 

Kesäloma alkoi olla lopuillaan ja oli Anastasian syntymäpäivä. Katarinasta oli loman aikana tullut oikea vesipeto.

 

Hän nautti uimisesta, patjalla löhöilystä sekä veteen hyppimisestä. Rusketus ei tämän vuoksi ottanut haihtuakseen ja päivien kuluessa Annakin alkoi pian tottua tyttärensä muuttuneeseen ulkonäköön.

 

Anastasiaa taas ei uiminen niinkään kiinnostanut. Tytöt viettivät kyllä altaalla aikaa. Katarina vedessä tai patjalla kelluen ja Anastasia kitaraa soitellen.

 

Illaksi äiti oli leiponut Anastasialle syntymäpäiväkakun. He kokoontuivat yhdessä juhlistamaan Anan aikuistumista.

 

Kaiken riemun keskellä Annan sydämen lävisti äkkiä surun terävä miekka ja hänen kasvonsa vääntyivät itkuun. Anton! Mies ei ollut näkemässä tyttärensä tuloa aikuiseksi.

 

Aikuistunut Anastasia täytti kaikki lupaukset, joita hänen ulkonäkönsä oli antanut hänen ymmärtää olevankin. Hänestä tuli häikäisevän kaunis. ( Anastasia: virtuoosi, nero, kurinalainen, ulkoilmasim, tietokonenero )

 

-No mitä sä meinaat alkaa tekemään,
Kata kysyi sisareltaan uteliaana heidän syödessään kakkua. Anna oli poistunut pikaisesti paikalta, mutissut jotain roskasta silmässä.

 

-Älä kerro vielä äidille mutta... mä ajattelin hakeutua musiikkialalle. Musta olis upeeta olla rokkitähti,
Anastasia supatti.
-Ei, en kerro.
Tästä saattaa tulla ongelmia, hän pohti itsekseen. Jotenkin Katarina arveli, että äiti ei taitaisi arvostaa sellaista alaa kuin mitä Anastasia nyt suunnitteli.

 

Illalla Anastasia kävi ensimmäistä kertaa nukkumaan omaan sänkyynsä, ihan omassa huoneessaan. Hänen päässään lensi unelmia, suuria, huikeita unelmia. Heti huomenna hän lähtisi ottamaan selvää voisiko päästä haluamalleen uralle. Ehkä teatterilla olisi töitä tarjota. Ihan mitä vaan työtä, kunhan vain saisi jalkansa ovenväliin.

 

Katarina tunsi olonsa haikeaksi käydessään nukkumaan ilman sisartaan. Uudet lakanat olivat vielä vähän jäykät ja ne raapivat Katan auringon herkistämää ihoa. Koulukin alkaisi ihan kohta. Enää hänellä ei olisi siellä Anastasiaa. Niin paljon muuttuisi.

 

Keittiössä istui yksinäinen nainen, jonka sydän olisi ikuisesti murskana.