25. Romantiikkaa kerrakseen

No niin, sitten on siirrytty uuteen kaupunkiin ja tällä kertaa kyseessä on Winchester Farming Community, johon linkki tässä:

Winchester Farming Community

Myös aikaisempi kaupunki on My Sim Realtyn tekemä =)

--------------------

Neljännen sukupolven perijätär Isabella seisoi Winchester Farming Communityn rannalla, vajonneena syviin mietteisiin.

Työt kaupungin sinfoniaorkesterissa eivät alkaisi vielä muutamaan viikkoon. Oli kesä, joskin täällä sillä ei sinällään ollut mitään merkitystä, sillä talvi oli yhtä lailla lumeton ja lämmin vuodenaika kuin kesäkin. Töistä Isabella ei murehtinut. Vaikka kaupunki oli pieni, sen sinfoniaorkesteri oli äärimmäisen arvostettu kautta Simlandian ja Isabella oli äärimmäisen häkeltynyt ja onnellinenkin päästyään sen riveihin.

Se, mikä Isabellaa huoletti, oli perijättären taakka. Koska kaupunki oli pieni, saattaisi olla vaikeaa löytää itselleen puolisoa sieltä ja se oli kuitenkin hänen tärkein tehtävänsä tämän elämän aikana. Isabellalle oli selitetty hänen tulevat velvollisuutensa pitkässä ja rönsyilevässä keskustelussa. Hän tiesi myös, että hänestä lähtisi aikanaan se sukupolvi, joka päättäisi jäädäkö vai palata.
Ensin Isabella oli ollut ihan varma, että Victoria oli vanhuudenhöperyydessään keksinyt koko jutun. Olihan se hyvin uskomattoman kuuloinen kaikkine käänteineen. Tommy oli kuitenkin ollut vakaasti tukemassa Victorian rinnalla, vaikka ei sekään mikään tae millekään ollut. Isä tukisi äitiä missä tahansa, vaikka harhoissakin, niin paljon tämä äitiä rakasti.

Isabella kävi vaihtamassa bikinit ylleen ja asettui lämpimälle hietikolle ottamaan aurinkoa, mutta ajatukset eivät jättäneet häntä rauhaan.
Ei riittänyt, että isä ja äiti olivat tarinan hänelle kertoneet. Sen lisäksi paikallisesta kauneussalongista oli tullut nainen kuvien kera kertomaan hänen sukunsa historiaa, näyttänyt alkuperäiset Romanovit, näyttänyt kuvia Annasta siellä jossain sekä myöhemmin Sunlit Tidesissa. Pikkuhiljaa Isabella oli alkanut uskoa ja nyt hän murehti syvästi paitsi sitä, että hänen olisi tuotettava perillinen suvulle niin sitäkin, että siitä lapsesta hänen kenties täytyisi vuosien mittaan luopua. Päästää perillinen sinne jonnekin.

Isabella kääntyi selälleen ja huomasi siskonsa saapuneen paikalle.
-Täällä sitä vaan makoillaan kuin ellun kanat,
Aurora huudahti pirteästi. Isabellan mieli synkkeni entisestään. Helppohan se Auroran oli olla. Tällä ei ollut samoja taakkoja kuin hänellä. Sitten Isabellaa alkoi harmittaa hänen pessimistisyytensä. Mitä hän tässä murehti vuosien päästä tulevia asioita? Elämä oli vasta aluillaan ja elettävänä.

-Minä ajattelin mennä uimaan. Tuletko mukaan,
hän sanoi ponnahdettuaan pystyyn lämpimältä hiekalta.
-Uh, ei minulla vielä ole niin lämmin, että tarkenisin uida,
Aurora puhisi.
-Ei sitten.

Isabella joutui toteamaan, että vesi toden totta oli melkoisen viileää. Iho oli kuitenkin tulikuuma auringon jäljiltä, joten vesi vilvoitti ihanasti, kunhan ensin vain sai kahlattua niin syvälle, että pääsi uimaan asti.

Victoria oli jäänyt myös eläkkeelle muuton myötä. Pääsääntöisesti hän nykyään hoiti talon kokkaukset, sillä Vic nautti ruuan laitosta kaikkien työvuosien jälkeekin.

Dim sumit valmistuivat tuosta noin vaan ja ne olivat suorastaan täydellisiä.

Tommy taas oli ottanut asiakseen parannella kaikki talon suihkut, takat, hellat sun muut entistä ehommiksi, sillä mitäpä muutakaan tekemistä hänellä näinä leppoisina eläkepäivinä oli eikä Tommy todellakaan osannut vain olla. Koko ikänsä töitä tehneenä mies tarvitsi tekemistä päiviensä ratoksi, muutenhan sitä olisi vallan ikävystynyt.

Aurora ja Isabella taas laittoivat rannalla tanssiksi ja kikattivat sitten kuin teini-ikäiset, mitä he toki aivan vastikään olivat olleetkin.

Myöhemmin iltapäivällä he siirtyivät kuumasta auringosta kaupungin kirjastoon.
-Minä ajattelin hakea sitä opettajanpaikkaa, josta paikallislehdessä ilmoitettiin,
Aurora intoili.
-Siitähän sinä puhuit jo vuosia sitten. Että haluaisit opettajaksi siis,
Isabella muisti.

-Luulen että täällä on lasten kanssa ihan hirvittävän paljon kaikkea muutakin tekemistä kuin vain istua luokassa. Otan ensi tilassa selvää mitä kaikkea tämä kaupunki pitää sisällään, sen historiasta ja nykytilasta. Samalla sitä tutustuu ihan kuin huomaamattaan kaupungin asukkaisiinkin.
Isabellaa melkein uuvutti Auroran loppumattomalta tuntuva tarmo.

-Ja tiedä kuule vaikka sitä löytäisi miehenki itselleen sitä kautta! Sinullekin se orkesteri voi tuoda puolison elämään ennen kuin huomaatkaan.

-Ha-ha-ha-ha-ha! Voi kuule rakas sisko, siellä on pelkkiä vanhoja miehiä ja naisia koko orkesteri täynnä,
Isabella nauroi.

-En minä sitä kautta kyllä puolisoa itselle löydä.
-Ei kai joku vanha, rikas papparainen ole kuule huono vaihtoehto sekään. Perit rahat ja saat sen perillisen, josta äiti niin kauheasti hehkutti. Sen jälkeen pappa pian kuolee ja sinä voit keskittyä musikaaliseen uraasi täysillä. Kyllä äiti ja isä pitävät pikkuisesta sitten huolen. Niin, ja minä,
Aurora totesi.

-Tuota... Kyllä minä haluaisin kuitenkin miehen, jota rakastaa ja jonka kanssa elää vähän pidempään,
Isabella totesi epävarmasti.

-Sisko-kulta, älä ole tuollainen tosikko,
Aurora nauroi,
-leikkiähän minä laskin.
Isabella alkoi nauraa helpottuneena siskonsa mukana.

Tyttöjen viettäessä aikaa kirjastossa heidän vanhempansa keksivät ihan muuta ajankulua....

Kuka sitä sanoo, että romantiikka kuuluu vain nuorille?

Lomaviikot ennen töiden alkua kuluivat rennosti ja Isabella harjoitteli ahkerasti musiikin opintoja.

-Minä sain sen opettajan paikan, jota hainkin,
Aurora paljasti isälleen eräällä lounaalla.
-Sinä sitten aiot pitää huolta muiden lapsista,
Tommy kiusoitteli.

-No eihän minulla vielä omiakaan ole,
Aurora hätkähti,
-eikä ole tulossakaan!
-No toivottavasti ei olekaan ennen kuin löydät miehen ja menet naimisiin. Minä olen katsos vähän vanhanaikainen näissä asioissa,
Tommy totesi.
-Isä! Sinä ja äitikin menitte naimisiin vasta kun me olimme jo ties kuinka ja vanhoja,
Aurora purnasi.
-Älä tee niinkuin minä teen, tee kuten minä sanon,
Tommy veisteli. Isabellan harjoitukset keskeytyivät hirveään naurukohtaukseen.

Tytöt nukkuivat edelleenkin samassa vuoteessa, kuten olivat tehneet jo vuosia. Molempia mietittytti, että mitä sitten kun toinen löytäisi aikanaan puolison itselleen. Kuinka sitä osaisi nukkua ilman sisarustaan sen jälkeen?

Auroran ensimmäisenä työaamuna Victoria nousi aikaisin, kuten aina, ja teki tukevan aamiaisen koko perheelle.

Vanhemmat olivat jo melkein ehtineet syödä ennen kuin tytöt vasta saapuivat kaikkien suihkuttelujen ja puunailujen jälkeen heidän seurakseen.

-Aiotko sinä noissa vaatteissa mennä töihin,
Tommy kysyi tyttäreltään.
-No, ensimmäisenä päivänä ajattelin ottaa ihan rennosti ja katsoa miltä koululla vaikuttaa,
Aurora vastasi.
-Ei kai sillä ole väliä miten opettaja pukeutuu. Ja saattaa se lapsistakin olla mukavampaa, kun opettajalla on rennot vaatteet päällään,
Isabella totesi keskusteluun.

Koska töiden alkuun oli vielä hetki aikaa, Aurora käytti sen pelaamalla shakkia ja rupatteli samalla äitinsä kanssa, joka taas katsoi jotain iänikuista puutarhaohjelmaansa.

Puutarhanhoito oli edelleenkin Victorian lempipuuhia ja monesti hän aamuisin meni heti herättyään hoitamaan kasvejaan, malttamatta edes vaatteita päällensä pukea. Abu hipsi lähes aina Victorian seuraksi ja Tommy taas tuli vilvoittelemaan kastelulaitteella itseään.
-Kyllä tämä aina suihkun voittaa,
hän tuumi kasveja hoitavalle vaimolleen ja alkoi sitten leikittää kissaa.

-Kun sinä kerran siinä olet, niin voisit tehdä jotain hyödyllistäkin ja järjestää vaikka automaattikastelun näille kasveille, niin minä selviäisin tästä puutarhanhoidosta vähän helpommalla. Niin mukavaa kuin se onkin,
Victoria totesi miehelleen napakasti.

-Tottakai,
Tommy totesi ja kävi pikaisesti etsimässä työkalut.
-Kiitos kulta,
Victoria sanoi hellällä äänellä ja vilkaisi puuhailevaa miestään. Kuinka hän Tommya rakastikaan!

Niin pariskunta teki töitä rinta rinnan pitkälle aamuun.

Tommyn saadessa kastelulaitteen valmiiksi oli Victoria juuri hetkeä aikaisemmin lähtenyt sisälle.

Nainen ei ollut kuitenkaan alakertaa pidemmälle ehtinyt.

"Sillä on taas niin velmu ilme. Mitäköhän tuo mies suunnittelee", Vic tuumi luoden tutkivan katseen puolisoonsa.

-Kultaseni, sinä olet minun nuori armaani,
Tommy sanoi vetäen vaimonsa käsivarsilleen. Victoria kikatti.
-Nuori?

-Minun silmissäni sinä olet nuori ikuisesti.

Sanojensa takeeksi Tommy suuteli Victoriaa hellästi ja pitkään.

-Sinä saat minun sydämeni läpättämään vieläkin, senkin rontti,
Vic sanoi ja katsoi miestään rakastavasti.
-Lähdetään käymään jossain,
Tommy ehdotti.
-Sinun kanssasi menen minne vain rakas.

Niinpä Tommy kävi ensin jossain ja haki sitten vaimonsa ihan oikeille treffeille. Mies oli käynyt ostamassa ruusuja ja Victoria ilahtui suuresti.
-Voi Tommy,
hän sai sanottua ainoastaan.

-Nämä tuoksuvat ihanille,
hän sanoi ja veti keuhkojen täydeltä ruusujen ihanaa sulotuoksua.

-Otetaan yhteinen kuva näiden treffien muistoksi,
Tommy sanoi.
-Vai vielä treffien... No, pidätkös sitä kameraa suorassa,
Vic motkotti hellästi.

 Tommy kuitenkin veti vaimonsa hellään suukkoon, joten kamera sai osoittaa minne tahtoi eikä Vic välittänyt siitä enää vähääkään.

-Katsopas, tällainen siitä tuli,
Tommy esitteli.
-Hmm... Kaksi harmaapäätä,
Vic totesi.
-Vanha varis sekä erittäin kaunis nainen. Miten sinä minua jaksat katsella rakkaani?
-Sinä olet hupsu varis ja miksi minä en sinua katselisi? Olet maailman komein mies.

Aurora oli joutunut lopulta laittamaan sovinnaisemmat vaatteet töihin, sillä se oli koulun vaatimus, joten nykyään hänellä oli neulepaita ja suorat, siistit farkut. Usein töiden jälkeen nainen meni suoraan kirjastoon ja eräänä päivänä hän törmäsi siellä johonkin, joka sai hänen sydämensä hypähtämään saman tien. Mies loi kerran katseensa Auroraan eikä saanut sitä punapäätä enää irti.

-Hei, sinua en ole ennen nähnytkään täällä. Oletko vasta muuttanut? Minun nimeni on Aurora Romanov,
hän esitteli itsensä.

Mies katsoi aivan häkeltyneenä tätä leiskuvan kaunista naista ja sai lopulta änkytettyä nimensä:
-Hugo Ramirez.
Aurora ei miehen hämmingistä välittänyt ja hetken päästä pariskunta jo keskusteli vilkkaasti ja täysin toistensa lumoissa.

-Tuo tuolla on minun isoveljeni Roberto,
Hugo näytti Auroralle.
-Ai, minullakin on isosisko, Isabella. Tuossa hän onkin.
Aurora suoritti esittelyt ja Robertokin pyydettiin paikalle.

Isabella ei melkein saanut henkeä lainkaan. Voiko yhdellä silmänräpäyksellä todella menettää sydämensä? Voiko?

Roberto oli häkellyttävän komea ja hän vaikutti olevan melkoinen hurmuri myös. Ei Isabella mitään naistennaurattajaa kyllä halunnut. Oli vain niin kovin vaikea pysyttäytyä tyynenä ja etäisenä, kun sulava Roberto piti keskustelua yllä ja katsoi vakaasti hänen silmiinsä.

Niin viikot ja kuukaudet kuluivat ja Auroran seurustelu Hugon kanssa muuttui vakavaksi.
-Minä luulen, että kohta on muutto edessä jollakin,
Victoria tuumasi miehelleen eräänä aamuna Auroran puhuttua koko aamupalan ajan Hugosta. Jälleen kerran.

-Ei nyt sentään! Kyllä sitä ennen on häät,
Auroralta pääsi ja samassa nuori nainen punastui. Eihän Hugo ollut vielä edes kosinut...

Oli kuitenkin myöhäistä, sillä sanat olivat karanneet jo ulos ja äiti tarttui niihin välittömästi.
-Täytyy sitten järjestää oikein kunnon juhlat. Minä osaan taitella serviettejä monella eri tavalla. Voin näyttää ja saat sitten valita mitä niistä käytetään,
nainen intoili.

-Mitenkäs isä, oletko sinä viime aikoina käynyt kuntosalilla,
Aurora sanoi päättäen vaihtaa puheenaiheen. Tämä sai äidin naureskelemaan tietävästi.

Myöhemmin samana päivänä Roberto saapui yllättäen Romanoveille. Isabella ei ollut näiden kuukausien aikana nähnyt miestä kertaakaan. Mies vaikutti häneen samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.
-Hyvää päivää Roberto,
Isabella sanoi ja tervehti miestä kädestä pitäen.
-Haluaisitko kenties kahvia tai jotain,
hän kysyi vaivautuneesti hymyillen.
-Toki,
mies vastasi ja seurasi Isabellaa sisään.

Isabella laittoi kahvin valumaan ja asteli epäröiden olohuoneen puolelle, jonne Roberto oli jo siirtynyt. Mies tarttui saman tien häntä käsistä.
-Missä sinä olet piileskellyt nämä kuukaudet kaunokainen?
Isabella ei kyennyt sanomaan mitään. Sähkö, joka kulki miehen käsistä hänen käsivarsiaan pitki ympäri vartaloa sai naisen aivan sanattomaksi.

-En ole koskaan nähnyt noin vihreitä silmiä kenelläkään,
Roberto painoi päälle, tarttui Isabellaa kevyesti hiuksista ja väristys kulki pitkin naisen niskaa.
-Olen... eh... perinyt ne... isältä,
hän sai jotenkin mutistua.

-Meistä on pian tulossa sukua,
Roberto sanoi pehmeästi.
-O-onko?
-On. Hugo aikoo kosia sisartasi. Hyvä niin. Sen jälkeen näen sinua kenties useammin.
Miehen hymy oli kiusoitteleva, kevyt, kuten hänen kosketuksensakin. Roberto painoi huulensa juuri ja juuri Isabellan poskea vasten, kuiskaten sitten:
-Nähdään pian... sisko.
Isabella jäi häkeltyneenä ja kuumissaan seisomaan paikoilleen pitkäksi aikaa.