15. Rajoja rikkova rakkaus

Sen pidemmittä puheitta itse osaan. Lopussa löytyy lisäselvityksiä.

Tässä osassa on 60 kuvaa.

 

 

--------------------

Vielä muutama viikko myöhemmin Lily oli täydellisen hämmennyksen vallassa. Hän kuulosteli askelia ja sydän laukkasi rinnassa hurjaa vauhtia pienimmästäkin risahduksesta.

 

Hän käytti kaiken vapaa-ajan kotona tehden jotakin, ihan mitä tahansa, jotta oli kiireinen eikä hän ehtisi liikoja pohtia.

 

-Moikka,
Alex tervehti mennessään ottamaan lasagnea, jonka Lily oli juuri hetki sitten saanut valmiiksi.
-Ai, hmph, moikka,
Lily vastasi ja olisi voinut potkia itseään nilkkaan. Eikö hän saanut Alexille sanottua yhtään järkevämmän kuuloisesti moi?

Lily nousi äkkiä pöydästä ja alkoi touhuta lasagnea jääkaappiin.
-Ai sä söit jo,
Alex sanoi ja jatkoi,
-On muuten tosi hyvää tää sun tekemä lasagne.
-Jaa, hmph, kiitti.
No voi hemmetti!

Oliko hän oikeasti kadottamassa viimeisenkin järjenrippeensä? Sydän jyski kuin viimeistä päivää ja Lily melkein huohotti. Hänestä ei selvästi ollut keskustelemaan, joten nuori nainen käytännössä pakeni omaan huoneeseensa.

 

Totta tosiaan, oli tehty uudelleenjärjestelyjä ja Anna ja Anastasia olivat muuttaneet nukkumaan entiseen lastenhuoneeseen.

 

Perijänä Lily sai Annan vanhan huoneen.

 

Alexille taas oli luovutettu Anastasian huone.

Nuorukainen pohti vuoteeseen mennessään, että Lilyn käytös oli nykyään varsin outoa. Tätä ei näkynyt oikeastaan koskaan tai sitten nainen mennä viiletti tukka putkella pyykkien kanssa, heilutellen pölyrättiä, siivoten taloa katosta lattiaan ja ihan koko ajan. Tai sitten Lily oli töissä tai harjoitteli uusia kappaleita huoneessaan. Alex kaipasi suunnattoman paljon heidän vuosien takaista ystävyyttään ja läheisyyttään.

 

Seuraavana aamuna Anna heräsi outoon tunteeseen. Hän puki normaalisti päälleen ja päästessään alakertaan olo muuttui äkkiä oudon kevyeksi. Miten kummallista.

 

Anna katsoi häkeltyneenä alas ja tajusi järkytyksekseen leijailevansa ja hohtavansa outoa valoa! Samassa hän ymmärsi näkevänsä jonnekin kauas, missä kultaiset rannat hohtivat ja hänen sydämensä kurotti sinne pyytämättä.

 

-Anna Romanova, sinun aikasi on tullut. Ole hyvä ja tule paikalle kun kutsun sinua,
kuului kumea ääni olohuoneen varjoista. Siellä seisoi itse Kuoleman Herra. Jennifer-parka, joka oli jäänyt edellisenä iltana yöksi oli aivan kauhuissaan, sen Anna ehti huomata.

 

Kuinka kerrassaan erinomaista! Hänhän saattoi liukua seinien läpi!

 

-Oletko valmis Anna,
Kuolema kysyi.
-Minä olen ollut valmis jo vuosikausia hyvä herra. Missä sinä olet viipynyt kaiket ajat? Saanko minä nyt vihdoin nähdä minun rakkaani,
Anna tiedusteli.
-Kyllä, sinun rakkaasi odottaa sinua malttamattomana,
Kuolema vastasi.
-Varmasti?

Kuoleman Herra ojensi kätensä:
-Varmasti Anna, se on lupaus.
-Kiitos Teille herra. Minä olen jo elämästä kyllänsä saanut,
Anna sanoi rauhallisesti.
Ja niin lähti vihdoin Anna Romanova, viimeinen tsaariparin lapsista, eikä heitä enää missään todellisuudessa jäljellä ollut.
( Anna oli ensimmäinen minun simeistäni, joka ei pudonnut polvilleen rukoilemaan. Hän hymyili ja lähti ilolla. Tilanne oli pelaajalle äärimmäisen koskettava. )

 

Anastasian sydän oli tuhansina palasina. Hän oli nyt täydellisen orpo.

Alex ja Lily olivat niin ikään murheen murtamia. Heidän rakas isoäitinsä oli poissa. Lily tunsi tämän menetyksen vielä raskaammin, sillä Anna oli ollut hänelle paitsi isoäiti myös äidinkorvike, sillä eihän Anastasia osannut oikein olla äiti laisinkaan.

 

Hautajaiset olivat varsin kaunis tilaisuus ja niiden päätteeksi Anna tuhkattiin. Uurna oli kaunis ja kultakoristeinen ja toistaiseksi se jätettiin olohuoneen pöydälle odottamaan Anastasian matkaa Sunlit Tidesiin, jonne hän veisi Annan Antonin viereen.

Annan viimeinen maalaus jäi kesken, eikä kukaan raaskinut ottaa sitä telineestä pois.

 

Hautajaispäivän iltana Alex pyysi Lilyn mukaansa rakentamaan lumiukkoa pihalle. Lilyn suru oli niin käsinkosketeltavan karua, että Alex halusi ihan millä tahansa tavalla ilahduttaa serkkuaan. Lily katsoi Alexia, kun tämä ei sitä huomannut, ja hänen sydäntään painoi useampi kuin yksi suru.

 

Kun Alex alkoi nousta ylöspäin, Lily käänsi nopeasti katseensa käsillä olevaan työhön. Hän ei kyennyt katsomaan tätä silmiin.

 

Surunsa vuoksi nuoret tekivät lumiukosta Kuoleman Herran. Kun se oli valmis, Lily purskahti katkeraan itkuun. Alex katsoi häntä oma sydän särkien.

Lopulta Alex ei enää kestänyt vaan meni Lilyn luokse ja tarttui tätä käsivarsista, pakotti naisen katsomaan itseään.
-Lily-rakas, minä tiedän, että sinä suret kovasti mummia. Niin minäkin. Hän kuitenkin olisi halunnut meidän jatkavan elämistä. Hymyilevän. Iloitsevan. Anna-mummi oli aina täynnä iloa, kaikkien kokemustensa jälkeenkin. Joten hymyile. Vaikka vain minun mielikseni.

 

Lily pusersi kasvoilleen väkisin hymyn. Se särki hänen kasvojaan ja näytti yhtä epäaidolta kuin tuntuikin.
-No niin, kiltti tyttö,
Alex sanoi ja yhdessä he kävelivät sisään taloon.

Lily ei osannut enää nukkua muualla kuin sohvalla, Annan vieressä. Siinä hän tunsi olevansa vielä lähellä mummia.

 

Aurinko ei ollut vielä noussut kun Lily heräsi ja kävi suihkussa. Hän oli hirvittävän väsynyt ja yritti pestä sen itsestään pois.

 

Suihkun jälkeen Lily jäi katselemaan ulos kylmään talviaamuun. Vihdoinkin hänen päänsä oli aivan tyhjä. Siellä ei ollut enää yhden ainutta ajatusta. Hän oli niin kovin tyhjä.

 

Pihalla synkkä lumiukko heilutti oksaista kättään vienossa tuulessa.

 

-Alex, minä olen hirvittävän huolissani Lilystä. Tyttö on aivan murheen murtama. Mitä jos sinä veisit hänet ulos?
Anastasian omakin suru oli suuri. Silti nainen ei ollut sokea sisarentyttärensä tuskalle.
-Saatat olla äiti ihan oikeassa. Minä yritän houkutella Lilyn ulos,
Alex vastasi.

Ana tunsi tehneensä jotakin oikein. Silti... jostain syystä hänellä oli sellainen tunne, että tuho oli tulossa heidän pienen perheensä päälle. Ana ei yhtään tiennyt mihin tunne liittyi, pelkäsi sen olevan menneisyyden syntien taakka, mutta noista synneistä ei tiennyt enää kukaan muu kuin hän ja Anastasia ennemmin kuolisi kuin kertoisi.

 

Päivä ei oikein valjennut lainkaan. Pakkasta ei juuri ollut, sillä pilvinen taivas piti pahimman pakkasen kurissa.

 

Alex sai kuin saikin Lilyn puhuttua mukaansa ja he suuntasivat kaupungin keskellä olevaan puistoon. Lily intoutui pyydystämään lumihiutaleita kielellään.

 

-Kuule Lily...
-Niin?
Lily käännähti äkkinäisesti Alexiin päin ja katsoi niin haavoittuneen näköisenä miestä, että Alexin sydän heitti ylimääräisiä voltteja.

 

Alex meni aivan sanattomaksi. Jotakin aukeni hänen sisällään ja pintaan pyrki tunne, jonka mies oli haudannut jo vuosia sitten täysin toivottamana. Alex oli totaalisen rakastunut omaan serkkuunsa.

 

-Minä... tuota...
Alex änkytti.
-Sano nyt ihmeessä mitä sinulla on sydämelläsi,
Lily kannusti.
-Tuota.. Onko sinulla poikaystävää?
Alex sai viimein kakaistua kysymyksen ulos.

 

-Ei, ei minulla ole. Eikä minua ole koskaan edes suudeltu,
Lily sanoi nojautuen eteenpäin, aavistuksen kitkeryyttä äänessään. Eihän Lily ollut tässä se, joka seurusteli yhden ja toisen kanssa ja jolla oli joka päivälle oma kaveri, kuten Alexilla.

 

Alex nielaisi kerran, henkäisi syvään ja vetäisi Lilyn lähelleen, painoi huulet tämän huulille ennen kuin ehti miettiä liian pitkään mitä oli tekemässä.

 

Alex? Lilyn silmät olivat suuret kuin lautaset. Sydän ryntäili rinnassa kuin peura ajovaloissa. Suuteliko Alex tosiaan häntä? Huulet olivat pehmeät, niin pehmeät... Kaikki Lilyssä suli, muuttui lämpimäksi. Tämä on minun ensisuudelmani, hän ajatteli jossain usvan keskellä.

 

Alex vetäytyi yhtä nopeasti kuin oli suudellutkin.
-Lily... Minä rakastan sinua. Olen rakastanut sinua jo monta vuotta.
Nyt se oli sanottu ja taivas sai pudota jos oli pudotakseen. Alex ei kuitenkaan enää kestänyt kantaa tätä salaisuutta ja jos Lily nyt nauraisi, tai suuttuisi, hän ottaisi sen vastaan.

 

-Alex,
Lily henkäisi. Silmissä väreili kyyneleet.
-Alex. Minäkin rakastan sinua.

 

Alex nyyhkäisi onnesta, ihan totta, nyyhkäisi!, ja veti Lilyn uuteen suudelmaan eikä siinä tällä kertaa ollut enää mitään varovaista vaan se oli täynnä molemminpuolista rakkautta ja intohimoa.

 

-Alex...
-En voi uskoa, että tämä on totta.
-En minäkään.

 

-Kuinka kauan...?
-Tajusin vasta hetki sitten,
Lily vastasi,
-mutta vuosia. Kauan.

 

Nuoret suukottelivat, juttelivat, suukottelivat, hassuttelivat, nauroivat ja ottivat kuvia yhdessä.

 

-Katso nyt, sinä olet kaunis kuin enkeli ja minä taas tällainen kärtty...
Lilyä nauratti.

 

-Rakas, et sinä ole mikään kärtty.

 

-Kuule... meidän pitäisi varmaan puhua,
Alex aloitti ja Lily pelästyi. Nyt se aikoi sanoa, että rakasti sittenkin enemmän jotain niistä viidestäkymmenestä tyttöystävästään...

 

-Minä tuota... Niin no, minä rakastan sinua Lily. Rakastan ihan tosissaan. Kukaan toinen nainen ei ole koskaan ollut sinun veroisesi ja olen tietyllä tapaa etsinyt heistä kaikista aina sinua.

 

-Mitä sanoisit, jos tehtäisiin tästä virallista?

 

-Virallista?
-Niinkuin... mentäisiin naimisiin ja sillä lailla...
Alexin ääni hiipui. Nyt häntä pelotti ihan tosissaan. Tässä oli vaakalaudalla ihan kaikki.

 

-Kyllä rakas, kyllä. Minä menen sinun kanssasi naimisiin,
Lily sanoi käheästi ja suuteli Alexia.

 

Myöhemmin, kuherreltuaan vielä vähän lisää, nuoret intoutuivat rakentamaan iglun läheiseen lasten leikkipuistoon.

 

-Minne sinä menet,
Alex ihmetteli.
-No täytyyhän tämä kokeilla hassu!

 

-No kokeillaan sitten,
Alex tuumi ja ryömi perässä. Siellä he saivat turvassa kaikilta katseilta kuherrella vähän lisää, kunnes lopulta tuli niin viileä, että oli pakko poistua kotiin lämmittelemään.

 

Myöhemmin iglu koki karun kohtalon jäädessään meteoriitin alle.
( Tässä kohtaa jouduin cheattaamaan, sillä en halunnut nuorten kuolevan meteoriitin iskuun... )

 

Tulevat päivät aurinko loisti kuin kruunaten Lilyn ja Alexin vasta löytämän onnen ja koko kaupunki kylpi sen säteissä.

 

Lily kävi töissä ja työnteko tuntui hyvin kevyeltä. Hän oli aivan hirvittävän onnellinen.

 

Alex taas odotti kevään pääsykokeita yliopistoon ja sillä välin hän treenasi salilla ahkerasti.

 

Lihakset olivat pikkuhiljaa alkaneet kehittyä ihan tosissaan.

 

Salilla sai myös kätevästi työnnettyä syrjään ajatukset siitä, mitä tapahtuisi kun he vihdoin kertoisivat äidille. Serkusten väliset avioliitot eivät olleet kovin yleisiä ja niitä karsastettiin eikä kaikkialla hyväksyttykään. Nuoripari oli pitänyt seurustelunsa salassa toistaiseksi. He aikoivat lähteä Ranskaan yhdessä ja mennä siellä naimisiin kaikessa hiljaisuudessa. Sieltä palattuaan he kertoisivat vihdoin Anastasialle.

 

 

--------------------

 

 

No niin, tässä hän tämä. Normaalisti serkukset eivät voi olla romanttisessa suhteessa eikä alunperin tämä ollut minunkaan tarkoitukseni. Lilyn äitihän jouduttiin poistamaan kaupungista, joten sen jälkeen hän ei ollut enää sukua muulle perhelle pelin silmissä...

 

Alunperin suunnittelin tilanteen seuraavasti:

Alex olisi mennyt naimisiin Jenniferin kanssa ja Lily edellisen osan vampyyrin. Näiden tulevat lapset olisivat sitten aikanaan menneet mahdollisesti naimisiin, jos peli olisi suostunut lahjoittamaan tytön ja pojan. Alex ja Lily olisivat olleet rakastuneita toisiinsa, mutta heidän olisi ollut mahdoton koskaan toteuttaa rakkauttaan, koska he ovat serkuksia. Näin he olisivat jääneet sitten aikanaan asumaan isovanhemmiksi tuleville lapsenlapsilleen ja heidän suhteensa olisi ollut harmonisen rakkauden täyttämä.

Peli antoi kuitenkin toisenlaiset mahdollisuudet Katarinan poiston jälkeen, joten käytin tilanteen hyväkseni. Toivottavasti piditte ratkaisusta =) Joten tuleva äänestys ei siis koske perijää, vaan jotain ihan muuta...