17. Kipeät kyyneleet

Hieman hitaammin kuitenkin olen näiden kahden viimeisen osan kirjoittamiseen päässyt käsiksi ( ennen äänestystä siis!!! ) kuin mitä suunnittelin, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa =) Jälleen yövuorossa kirjoitettu, joten toivottavasti ei ihan kauheasti kirjoitusvirheitä ole tekstiin eksynyt...

No niin, lukemaan siitä! Shu!

Tässä osassa on 65 kuvaa.

 

 

--------------------

 

Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin



-Paavali! Moi! Mitä sulle kuuluu?
Alex näki kaverinsa pitkästä aikaa sattumalta kaupan edessä ja ilahtui kovasti.

 

-Mitäs tässä. Kävin vähän opiskelemassa ekologista omenapuun kasvatusta ja et usko kuule minkälaisia höyrypäitä siellä oli! Tää meidän yhteisö on sentään melko selväjärkistä sakkia. Ai, mut tuollahan on sun friidukaveris,
Paavali heitti.

 

-Mi-mikä friidukaveri?
-No Aamu tietty. Älä nyt viitti jäbä! En mä ole sokea.
Alex oli aivan sanaton järkytyksestä.
-No nyt se tulee tänne. Mä jätän teidät jutteleen rauhassa. Alex, oot sä vaan aika kaveri,
Paavali naureskeli ja iski silmää. Alex sai hädintuskin hyvästeltyä hänet, niin tolaltaan mies oli. Jos Paavali oli huomannut hänen ja Aamun tapailun, kuinka moni muu tiesi? Hehän olivat olleet tosi varovaisia.

 

-Missä hemmetissä sä oot oikeen piileksinyt? Et oo soittanu eikä sua oo saanut puhelimellakaan kiinni,
Aamu oli poikkeuksellisen kireällä tuulella. Tottahan nainen puhui, sillä raskauden tultua ilmi ja sen jatkuttua Alexin oli ollut enemmän tai vähemmän pakko huolehtia Lilystä ja seurata tämän vointia hyvin tiiviisti.

 

-Hei, ota nyt iisisti Aamu. En mä joka hetki ehdi vastata puhelimeen tai soitella...,
Alex aloitti.
-Yli puoleen vuoteen!

 

-Aamu, sä tiedät että mä olen naimisissa enkä mä ole koskaan sulle sanonut ottavani eroa. Lily on raskaana ja sä tiedät senkin. Ja ne kaikki keskenmenot. Mun tehtävä on nyt ollu tukea mun vaimoa eikä puuhastella mukavia.

 

-Sori Alex... Mä vaan olen kaivannut sua niin kauheasti...
-Niin mäkin sua...
-Ehtisitkö sä nyt tulla käymään mun luona? Ihan pikaisesti? Pliis... Siitä on niin kauan.

 

Tästä keskustelusta täysin tietämätön Lily istui vain kivenheiton päässä lukemassa kirjaansa.

 

-Mä en ihan oikeesti tänään voi, mutta pian. Mä lupaan.
Aamu näytti pettyneeltä, sanoi haikealla äänellä moi ja käveli pois paikalta. Alex ei voinut tehdä mitään. Yllättäen hänestä tuntui pahalta nähdä että Aamuun sattui. Hän jäi katselemaan pois kävelevän naisen selkää, kun joku koputti häntä olkapäähän.

 

-Hei jäbä, tsiigaas tota. Pitäiskö sille soittaa vaik apua tai jotain?

 

Alex kääntyi katsomaan ja pelästyi. Vanhempi nainen makasi kadulla ja oli menettänyt tajuntansa. Paikallisen lehden reportteri käveli juuri ulos kaupasta ja kaivoi kännykän taskustaan.
-Miehet,
hän tuhahti halveksivasti soittaessaan ambulanssin.

 

Illalla Alex oli juuri syönyt ja istui nyt kuin seipään niellyt tuolissaan. Hän oli kaikesta huolimatta soittanut Aamulle ja luvannut tavata tämän. Mitä ihmettä hän oikein sanoisi Lilylle?
-Onko jokin vialla,
Lily kysyi ja rypisti kulmiaan kävellessään pöydän ääreen lukemaan sanomalehteä.
-Ei... tai joo. Yksi klaanilainen on sairastunut ja minun pitäisi mennä sinne täksi yöksi. Selviäisitköhän sinä...
Alex ei saanut kysyttyä loppuun.
-Kulta, raskaus on jo tosi pitkällä ja lääkäri sanoi, että synnytykseen on vielä kaksi viikkoa aikaa. Kyllä sinä varmasti voit yhden yön olla pois. Sen kun menet. Kyllä minä selviän.
-Kiitos. Minä... minä pidän puhelimen päällä varmuuden vuoksi.

 

Lily luki lehden rauhassa ja oli juuri alkamassa korjata ruuantähteitä pois, kun raju supistus iski. Hän hengitteli rauhassa, odotti sen ohimenoa ja vei sitten ruuat jääkaappiin. Sen jälkeen Lily asettui keittiön pöydän ääreen istumaan ja laski supistusten välejä. Ne tulivat varsin tiiviisti. Hän yritti moneen otteeseen soittaa Alexille, mutta mies ei vastannut.
-Ei kai tässä muu auta kuin lähteä sairaalaan,
hän puhisi viimeisimmän supistuksen jälkeen itsekseen.

 

Sitkeä nainen hyppäsi auton rattiin ja ajoi sairaalalle. Pari kertaa auto oli matkan aikana pysäytettävä ja jäätävä hengittelemään.

 

-Selvisin,
Lily huohotti hien helmeillessä otsalla ja nähdessään sairaalan vastaanottoaulan edessään.
Itse synnytys oli varsin nopeasti ohitse. Henkilökunta yritti soittaa Alexille myös useaan otteeseen, mutta edelleenkään miestä ei saatu kiinni. Lily oli niin loukkaantunut, ettei itse asiassa halunnutkaan nähdä Alexia lainkaan.

 

Kolme päivää myöhemmin Lily ja Victoria ( arjen sankari, kuumuuden ystävä ) pääsivät pois sairaalasta. Alex oli vihdoin saatu kiinni ja mies oli nöyristellen käynyt katsomassa Lilyä ja vauvaa, tuonut kukkiakin. Lily ei niin vain leppynytkään. Hän käveli selkä suorassa ja taakseen katsomatta, jäykin kasvoin taksiin ja ennen kuin Alex ehti kyytiin, hän kertoi osoitteen ja käski kuskin lähteä liikkeelle saman tien. Tulkoon mies millä tuli. Jos tuli. Raivo korvensi Lilyn sisintä ja hän yritti rauhoittua parhaansa mukaan.

 

-Hei kulta. Äiti laskee sinut hetkeksi tänne ihan omaan sänkyyn ja käy suihkussa. Sairaalan pesuaineet on niin kamalan hajuisia. Äiti tulee kohta takaisin.

 

Pieni Victoria katsoa tapitti ja ihmetteli hiljaa ympäristöään.

 

Viikot ja kuukaudet kuluivat ja Alex hoiti Victoriaa siinä missä Lilykin.

 

Mies oli niin pienen tyttärensä lumoissa, ettei malttanut juuri kotoaan poistua. Hän ei olisi ikinä uskonut hurahtavansa näin tosissaan omaan lapseensa!

 

Hän sai solmittua myös jonkinlaisen välirauhan vaimonsa kanssa ja he pelailivat toisinaan shakkia yhdessä Victorian nukkuessa. Pelaaminen ei vaatinut aktiivista keskustelua eikä Alex oikein tiennyt mitä olisi sanonutkaan. Lily taas toivoi anteeksipyyntöä miehen tökerön käytöksen johdosta, mutta sitä ei vain kuulunut.

 

Lily oli itse aivan täysin myyty pienelle tyttärelleen. Tätä lasta oli totisesti toivottu! Hän malttoi tuskin hetkeksikään laskea pientä nyyttiä käsistään.

 

Pieni tuhina ja maiskutus olivat tätä nykyä kauneinta musiikkia, jonka Lily tiesi.

 

Yönsä hän nukkui kuitenkin yksin. Tai ainakin vuode oli aina sijattu toiselta puolelta kun Lily heräsi, joten joko Alex tuli nukkumaan tosi myöhään ja nousi aikaisin tai sitten mies torkkui sohvalla.

 

Alex nautti tyttärensä hoitamisesta aivan yhtä paljon kuin Lily, mutta ei osannut sanoa tälle sitä.

 

Lilyn sydäntä puristi ja särki hänen katsoessaan miestään hoitamassa heidän yhteistä lastaan.

 

Kipeänsuloinen rakkaus kivisti rintaa hänen kuullessaan Alexin lepertelevän Victorialle.

 

-Ei hän vain minulle nykyään juttele,
Lily sanoi kanoille näitä ruokkiessaan. Viime kuukausien juttukaverit olivat käyneet vähiin hänen elämässään. Kun kotona tunnelma oli mitä oli, Lilyn ei tehnyt mieli kutsua edes ystäviään käymään heillä.

 

Alexia vaivasi myös heidän puhumaton suhteensa. Ei mies ollut juuri Aamunkaan kanssa jutellut, ihan satunnaisesti vain.

 

Alex tiesi vian olleen alunperin itsessään ja yritti korvata tekemänsä vääryyden puuhailemalla kotona kaikkea kotia parantavia toimia. Pestessään kylpyammetta hän sai idean käydä ostamassa Victorialle isompi sänky ja ehkä koulupöytäkin.. tarvitsisikohan jotain muutakin? Olihan toki vielä kovin varhaista näille hankinnoille, mutta ainakin Lily näkisi, että hän pohti lapsen tulevaisuutta ihan yhtä lailla.

 

Saatuaan ammeen pestyä Alex hyppäsi autoon ja suuntasi paikalliseen liikkeeseen, jossa myytiin käytännössä ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä.

 

Alexin astuessa ovesta sisään kello kilahti oven päällä ja myymälän perältä lähti kassalle kävelemään hemaiseva nuori nainen.

 

Alex ei voinut hetkeen muuta kuin tuijottaa ilmestystä.
-Nii? Mitä sais niinku olla,
tyttö kysyi tylsistyneellä äänellä. Alex ravisteli itsensä hereille ja kertoi mitä oli etsimässä. Tyttö pyysi hänet vierelleen katsomaan katalogista malleja ja he laittoivat tavarat tilaukseen.

 

-Kuule, mikä sun nimes on?
-Mä olen Sofia. Sofia Kiitola.
-Sofia. Miten kaunis nimi noin kauniille tytölle.

 

-Ai pappa alkaa flirttailla mun kanssa vai,
tyttö sanoi vino hymy naamallaan ja kallisti lantiotaan houkuttelevasti eteenpäin.

 

Pappa? Pappa?
-No hei, älä nyt ota sitä noin vakavasti pappa -hyvä. Sä oot tosi sulkku. Mä tykkään vanhemmista miehistä ja sulla on toi ihana parta. Se varmaan kutittaa kivasti...
Tyttö loi katseen aurinkolasiensa ylitse ja se oli niin merkitsevä katse, että Alex punastui. Nuori ja röyhkeä. Ja hänet Alex halusi.

 

Kotona Lily jumppasi. Hän halusi saada kiinteän vartalonsa epätoivoisesti takaisin. Ehkä Alex ei enää halunnut häntä kun hän oli synnyttänytkin? Olihan raskauden jäljiltä jäänyt sinne tänne vähän löysää, vaikka painoa ei yhtään ylimääräistä ollutkaan. Jos hän olisi jälleen vanha, timmi itsensä, ehkä Alex sen jälkeen... Lily ei uskaltanut ajatella lausetta loppuun.

 

Myöhemmin Lily korjasi likaiset illallisastiat pöydästä ja Alex oli jälleen astianpesukoneen kimpussa.

 

-Mitä tuumit, pelattaisiinko tänään shakkia,
Lily kysyi varovasti tiskatessaan astioita.

 

-Ehdin sopia jo Paavalin kanssa menon. Lähden kun saan tämän tästä kuntoon.
Tosiasiassa Alex oli menossa tapaamaan Sofiaa eikä Paavalia, mutta valhe tuli liukkaasti hänen kieleltään, ei jäänyt takeltelemaan huulten taakse.

 

Lilyä harmitti. Hän olisi halunnut niin kovasti yrittää korjata heidän välinsä. No, ei siis tänä iltana.

 

Väsyneenä ja apeana Lily valmistautui nukkumaan. Hän oli niin kovin yksinäinen. Kuinka tämä elämä olikin mennyt tällaiseksi?

 

Hän istahti sängylle ja silitti silkinpehmeää peittoa. Lilyllä oli niin ikävä äitiä. Ja Annaa. Isää hän ei oikeastaan enää juuri muistanut. Ja oli hänellä ikävä Alexiakin. Mies oli paikalla muttei läsnä. Ei koskaan läsnä.

 

Kipeät kyyneleet polttivat Lilyn suljettujen luomien alla. Hän pakotti ne takaisin. Hän ei itkisi Alexin vuoksi enää kertaakaan. Liian monta kuukautta oli jo ehtinyt kulua ja niiden aikana pariskunta oli ehtinyt rakentaa välilleen muurin, niin korkean ja paksun, että sitä ei voinut ylittää eikä rikkoa. Niin Lily pahoin pelkäsi.

 

Surullisin mielin hän kävi nukkumaan. Hän päätti pohtia asioita myöhemmin.

 

 

Alex siivosi vielä vedet lattialta, jotka rikkoontunut kone oli sinne syössyt ja sen jälkeen mies kiiruhti täynnä odotusta iltaan ja yöhön, kuutamon alle, hengittämään ihanan Sofian tuoksua...

 

 

--------------------

 

Koitti Victorian ensimmäinen syntymäpäivä. Lily leipoi kakun ja molemmat vanhemmat olivat paikalla juhlistamassa tapausta. Vieraita kumpikaan ei halunnut kutsua.

 

-Milloin minä saan aikaa itselleni Alex? Olen nyt ollut vuoden näiden seinien sisällä, pitänyt huolta Victoriasta ja puutarhasta sekä kanoista.
Lily mutisi voimattomana. Hän oli niin väsynyt. Kyllähän Alex auttoi, ei hän sitä sanonut, mutta ihan todella! Vuosi neljän seinän sisällä! Lily rakasti tytärtään, mutta nyt alkoi jo tuntua siltä, että hänen olisi päästävä ulos tai hän tulisi hulluksi.

 

-No mitä jos menisit tänään,
Alex ehdotti. Ensin Lily aikoi kieltäytyä, ihan vain siksi että hän oli niin järjettömän väsynyt.
-Kiitos,
hän kuitenkin sai sanottua ja päätti ponnistella itsensä ulos ja liikkeelle.

 

Suloinen Victoria leikki nukkensa kanssa vanhempien makuuhuoneen lattialla.
-Täällähän äidin kulta on,
Lily leperteli ja nosti lapsen syliinsä.

 

-Käydään pikaisesti pesulla ja sitten äidin rakas pääsee nukkumaan.

 

-Äiti lähtee käymään hetkeksi puistossa. Kulta, nuku nyt. Sinä olet väsynyt.
Victoria pyristeli vastaan ja yritti tarttua äitinsä käteen kiinni. Lempeästi, mutta varmasti Lily irrotti tyttärensä käden, vaikka se viilsi häntä syvälle. Ei, hänen oli päästävä vähäksi aikaa pois. Kaikki menisi hyvin ja kohta hän olisi takaisin lapsensa luona. Hän vain tarvitsi hetken aikaa itselleen.

 

Lily ei ehtinyt edes pesuhuoneeseen asti kun Victoria alkoi nuokkua.

 

Samassa silmänräpäyksessä tyttö kellahti selälleen ja alkoi kuulua tasainen tuhina. Lempeä hymy nousi Lilyn kasvoille. Kuinka hän rakastikaan lastaan!

 

Puistossa Lily päätti antaa pitkät dieetilleen ja otti jäätelöä.

 

Hänen lempimakuaan, sitruunaa. Aaah! Kylläpä olikin ihanaa vain olla! Istua täällä, syödä jäätelöä, kuunnella lintujen laulua ja katsella ohi käveleviä kaupunkilaisia.

 

Ilta alkoi hämärtyä. Victoria oli herännyt päiväuniltaan jo hyvä tovi sitten. Leikittyään pitkät tovit nukellaan tyttö alkoi kiukutella.
-Sinulla taitaa olla nälkä,
Alex hellitteli ja laittoi Victorian syöttötuoliin istumaan.

 

Tyttö huusi kuin syötävä, kimeästi ja kovaa. Se hermostutti Alexia, sillä mistä hän tiesi vaikka tyttö olisikin huutanut vaikka kipeää korvaa? Todennäköisesti kyseessä oli kuitenkin vain nälkä.

 

-Odota ihan pikku hetki. Isi on kohta valmis ja sitten saat ruokaa.
Hän joutui hieman korottamaan ääntään päästäkseen metelin ylitse eikä äänen korotus varsinaisesti auttanut asiaa.

 

-No niin, katsopa, täällä ruoka jo on.
Pieni Victoria nieleskeli kyyneleitä ja katsoi murheellisesti isäänsä.

 

-Tässä kultaseni, olepa hyvä.
Lapsi tarrasi lautaseen niin hätäisesti ja alkoi ahmia ruokaansa, että Alex huokaisi helpotuksesta. Hän oli arvellut oikein. Se oli vain nälkää. Kovin kauaa Alexin ei tarvinnut odottaa kun lautanen oli jo tyhjä.

 

-Tulepas isin syliin sieltä. Hei, älähän kiemurtele!

 

Alex pelästyi ihan kunnolla, kun Victoria rimpuili vahvasti hänen sylissään. Tyttö taisi olla vähän väsynytkin, mutta sitä ennen hänet täytyisi käyttää potalla. Mies oli jo kunnolla väsynyt ja pohti äreänä, että missä Lily oikein mahtoi viipyä? Vaimo oli ollut poissa jo vaikka kuinka ja kauan. Ulkona oli ihan pimeää.

 

Juuri saatuaan Victorian potalle Alexin puhelin soi.
-Se on varmaan sinun äitisi,
Alex huokaisi helpottuneena ja toden totta, niin se olikin. Lily pahoitteli, että oli myöhässä, mutta autosta oli kumi puhjennut ja häneltä oli kestänyt hyvä tovi järjestää paikalle uusi rengas.

 

Alex nukahti vaatteita riisumatta vaimonsa viereen, niin väsynyt hän illan jäljiltä oli. Pelko siitä, että hän oli menettänyt Lilyn oli saanut hänet myös ajattelemaan, että suhde olisi saatava korjattua. Jotain olisi tehtävä. Sen pidemmälle mies ei ajatuksissaan ehtinyt unen aaltojen lyödessä hänen ylitseen ja taivuttaessa niiden tyyntyville laineille.