tiistai 14. toukokuuta 2013

13. Lily ja Alex

No niin, vihdoin sain tämän kirjoitettua. Teksti on kirjoitettu osissa ja se jossain määrin kirjoituksesta näkyy hienoisena epätasapainoisuutena.

Lopussa löytyy selvitys Katarinasta sekä runo, josta olen pätkän lainannut Lilyn ajatuksiin. Runo on omani ja kirjoitettu muistaakseni vuonna 2004.

Tässä osassa on 79 kuvaa.
 
 
 
--------------------





Anna seisoi hyvän tovin ikkunassa sanomatta sanaakaan. Syvä suru riipi hänen sisintään eikä hänestä ollut keskustelemaan. Jostain kaukaa hän kuuli Anastasian äänen, muttei saanut sanoista selvää. Lopulta Anna vain kääntyi ja käveli pois.
 


-Äiti?
Anastasia katsoi häkeltyneenä ohikävelevää Annaa. Äiti oli niin etäinen ja outo nykyään. Ana ymmärsi kyllä mistä se johtui. Häntä vain pelotti, että äidin suru saisi hänet vanhenemaan ennen aikojaan. Anan ja äidin tie oli ollut kivinen ja vaikea polku ja Ana tiesi tehneensä hirvittäviä virheitä, joista muut olivat saaneet maksaa kaikkein kipeimmin. Hänen sisällään kamppailivat syyllisyys ja tarve hyvittää. Niiden kahden välillä Ana sai joka päivä tehdä tietoisen valinnan kulkea tällä kertaa oikeaa polkua.
 



Niinpä Ana opiskeli. Kaikkea mahdollista, mitä kodin ja talouden pyörittämiseen tuli. Pääsääntöisesti kuitenkin ruuanlaittoa ja tekniikkaa, sillä kaikki laitteet hajosivat kuitenkin aikanaan ja niiden korjauttaminen oli kallista, jos korjaaja lopulta edes suostui tulemaan paikalle. Siksi taloudessa oli syytä olla kätevät kädet edes jollakin eikä vaihtoehtoja tällä hetkellä juuri ollut.
 



Lily katseellaan varmisti, että tuo yksi hyypiö koulusta varmasti meni pois. Poika oli kiusannut Alexia ja Lily oli tarmokkaana puuttunut asiaan ja antanut pojalle kunnon löylytyksen. Opettajat olivat hieman nikotelleet, mutta koska poika oli vanhempi ja tunnettu pahantekijä ja Lily taas hento ja pieni tyttö, he olivat lopulta katsoneet tilannetta lähestulkoon läpi sormien.
 



-Alex, bussi odottaa jo,
Lily huusi ja lähti juoksemaan pysäkille. Alex jäi katsomaan kiusaajansa perään. Häntä harmitti vietävästi. Alex olisi halunnut olla rohkea ja vahva kuten Lily. Vaikka hän olikin helpottunut, että Lily oli tullut väliin pojan piestessä häntä, oli harvinaisen nöyryyttävää joutua tytön pelastamaksi. Alex ei oikein tiennyt kuinka suhtautua asiaan. Pitäisikö Lilylle olla kiitollinen vai vihainen.
 



Koska Alex ei osannut päättää, hän ei bussissa puhunut Lilylle sanaakaan. Ei edes katsonut tyttöön päin. Lilyn rintaa serkun kylmyys pisteli ikävästi. Hän mietti mitä oli oikein tehnyt niin väärin, että Alex oli tuollainen. Oli serkku sentään viereen tullut istumaan. Kaikkein kauheinta olisi ollut, jos Alex olisi mennyt jonnekin toiselle penkille, kauas Lilystä. Nyt muut lapset bussissa eivät kenties huomaisi mitään outoa Alexin käytöksessä.
 



-Vaivaako sua jokin,
Lily vihdoin kysyi kun hiljaisuutta jatkui kotonakin heidän tehdessä läksyjään.

 



-Ei mua mikään vaivaa. Paitsi että mä oon ihan kyllästynyt sun seuraan,
Alex vihoitteli ja loukkasi tieten tahtoen serkkuaan.
 



-Ai...
Pieni sydän Lilyn rinnassa käpristyi kuin rusina. Kyyneleet tahtoivat kirvota silmiin, mutta koska Lily oli niin kauan pidätellyt niitä muutenkin, ei ollut mitenkään vaikeaa työntää ne takaisin. Silti koko sielua särki. Alex oli hänelle kaikki kaikessa. Tärkein ihminen maailmassa heti Anna-mummun jälkeen.
 



Alex myhäili hiljaa itsekseen. Vihdoin hän oli saanut tytön hiljaiseksi. Siitä huolimatta outo paha olo kaihersi pojankin rintaa ja sen huomaaminen kiukutti vieläkin enemmän.
 



Anastasia annosteli pyykkipulveria pesukoneeseen. Toivottavasti sitä ei tällä kertaa hulahtaisi liian paljon. Edellinen pesuyritys oli päättynyt katastrofiin, kun vaahto oli tulvinut koneesta pitkin poikin lattiaa. Taloudenhoito oli paljon vaikeampaa kuin hän oli kuvitellutkaan. Näiden viikkojen ja kuukausien aikana hänen arvostuksensa äitiään kohtaan oli noussut huomattavassa määrin. Ei hän tätä aikaisemmin ollut ymmärtänyt kuinka paljon äiti oli joutunut tekemään työtä. Siinä kaiken ohessa Anna oli löytänyt aikaa maalaamiselle ja luonut hyvin menestyksekkään uran taidemaalarina.
 



-Lapset ovat riidelleet Anastasia, oletko huomannut,
Anna kysyi ruokapöydässä heidän asetuttua illalla syömään.

 



-Äh, miten minä voin kaiken huomioida?! Minun aikani kuluu kirjastossa ja tätä taloa siivoten ja järjestellen ja parannellen. En minä ehdi huomata jokaista pikkuasiaa!
Ana tuskaantui ihan täysin. Epätoivo jäyti päänsä sisällä ja levisi sieltä alaspäin laajenevina aaltoina.
 



-Ei sinun heti tarvitsekaan olla täydellinen kultaseni. Sinä opettelet näitä asioita vasta. Opi nopeasti.
Annan sanat oli tarkoitettu lohdutukseksi, mutta liian paljon ei voinut ymmärtää. Muuten tytär lipsuisi ja kuka sitten pitäisi lapsista huolta, kun Annasta aika jättäisi?
 



-Helppohan se sinun on sanoa,
Anastasia ässähti.
-Sinä olet vuosikaudet hoitanut asiat niin helposti, ettei sitä ole edes ymmärtänyt kuinka paljon työtä ja vaivaa kaikki ottaa!
Annaa alkoi naurattaa ja mitä enemmän hän asiaa ajatteli, sitä makeammin hän nauroi. Ensin Anastasia kimmastui äitinsä naurusta, mutta hetken päästä tämän nauru tarttui väkisinkin. Lopulta he nauroivat kyyneleet silmissä.
-No niin,
Anna sanoi pyyhkien naurunkyyneliä,
-jatkahan sitten opiskeluja.
 



Niin Anastasia sitkeästi jatkoikin, päivästä ja kuukaudesta toiseen. Hänelle tuli hirvittävä halu näyttää äidille, ja itselleenkin, että hän kykeni tähän. Niinpä Anastasia luki...
 



... ja katsoi kaikki mahdolliset kokkiohjelmat. Etsi vinkkejä ja opetteli reseptejä. Luki tekniikan kirjoja ja testaili taitojaan käytännössä. Pikkuhiljaa se alkoi lakata rasittamasta häntä niin suunnattomasti ja yhä enemmän ja enemmän arki alkoi pyöriä huolettomasti eteenpäin.
 



Lapset pääsivät takaisin puheväleihin, sillä ei Alex jaksanut kauaa kiukutella serkulleen. Heidän suurinta huviaan oli vetää pyöräilykypärät päähänsä ja leikkiä rallikuskeja. He odottivat molemmat jo malttamattomina sitä aikaa, kun pääsisivät oikean auton rattiin opettelemaan ajamista.
 



Anna maalasi Lilyä ilahduttaakseen tälle kuvan seeprasta ja se ripustettiin tytön vuoteen yläpuolelle. Suurin osa Annan maalauksista edelleenkin meni myyntiin, mutta osa niistä löysi tiensä perheen talon seinille.
 



Lasten syntymäpäivä oli lähestymässä ja Ana istui heidän kanssaan aamiaisella. Hän katsoi tarkasti pientä Lilyä ja pohti, että hänen pitäisi olla tytölle äidillisempi ja antaa tälle ohjeita tulevaisuutta varten. Se vain oli jotenkin niin vaikeaa. Ei Ana osannut olla oikein äiti omalle pojalleenkaan. Heidän välejään hiersi väistämättä se, että Ana oli hylännyt lapsensa kun tämä oli ollut varsin pieni ja äiti oli ollut pojan elämästä poissa kaikki tärkeät kasvuvuodet.
 



-Sinä pärjäät koulussa tosi hyvin Lily ja se on ensiarvoisen tärkeää. Olet pian siirtymässä Alexin kanssa yläluokille ja nyt on viimeiset mahdollisuudet vaikuttaa numeroihin, jotta saat valittua ne aineet, joita haluat opiskella.
Lily jähmettyi kesken syömisen paikalleen. Mitä ihmettä täti oikein saarnasi?




-Mä luen kuin viimeistä päivää ja teen kaikki läksyt ja viittaan tunneillakin! Ei mulle tarvii selittää miten käydä koulua,
Lily tulistui.
-Sinun parastasi minä vain ajattelen,
Ana sanoi vaisusti. Ei hänestä ollut tähän, nainen tuumi. Ei äidillisyyttä opittu kirjoista eikä se tullut häneltä luonnostaan.




-Aikuiset aina vaan paasaa koulusta ja koulusta. Ihan tyhmää,
Alex peesasi Lilyä. Hänenkin koulusuorituksensa ylsi kiitettäväksi ja poikaa kismitti ajatus, että äiti ohjeisti hänen serkkuaan eikä häntä. Vaikka ei Alex oikeastaan olisi ohjausta halunnutkaan. Huomiota vain.
-Pukekaahan lapset päällenne niin lähdetään puistoon pitämään hauskaa viikonlopun kunniaksi,
Ana keksi ja olisi heti suunsa avattuaan voinut potkia itseään nilkkaan. Oliko pitänyt? Miten hän muka kykenisi viettämään kokonaisen päivän lasten kanssa? No, myöhäistä katua nyt kun oli jo luvattu.




Lily kiiruhti yläkertaan vaihtamaan vaatteet. Ulkona oli hieman viileä ilma ja tyttö arveli ettei hän tarkenisi koko päivää pelkässä mekossa.




Koska Anastasialla oli vielä hieman kotipuuhia kesken, lapset istuivat shakkipöydän ääreen odottamaan ja kuluttamaan aikaansa pelaamalla.




Anna taas oli valvonut myöhään ja nukkui vielä. Hän muutenkin nukkui nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Anna alkoi olla jo varsin iäkäs ja huomasi väsyvänsä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Luitakin kolotti talvisin ja Anna kaipasi Sunlit Tidesin lämpimiä kesäpäiviä. Unessa oli niin helppo palata niihin aikoihin takaisin. Uneksia Antonista. Ajasta, kun kaikki oli vielä hyvin.




Puistossa oli onneksi rullaluistelurata ja kaikki kolme kävivät vuokraamassa luistimet.
-Kokeilkaapa lapset luistella takaperin,
Ana hihkui ja näytti mallia.




Poikkeuksellisesti Lily hieman arasteli ja katsoi kateellisena, kun Alex tuosta noin vaan kääntyi ympäri ja mennä viilletti selkä menosuuntaan.
-Hyvä Alex, hienoa,
Ana kehui poikaansa.




Lily suivaantui omaan epäröintiinsä ja kiepsautti itsensä luistelemaan myös takaperin. Hän vilkaisi Anaa. Näkikö täti? Ei, sillä tämä oli luistellut poikansa viereen ja ohjeisti tätä oikeassa tekniikassa. Ikävä ja pettymys vihloivat pienen tytön rintaa. Hänellä ei ollut äitiä... Ei, sitä ei saanut ajatella. Ihan mitä tahansa muuta. Lily kiersi ajatuksensa tiukasti keskittymään vain ja ainoastaan luisteluun.


--------------------
 
 
Muutama kuukausi myöhemmin





Oli Alexin ja Lilyn syntymäpäivä. Molemmat saivat omat kakut ja lapset tuijottivat niitä haltioissaan.




Anna ja Anastasia olivat innolla juhlimassa mukana.




Lilystä kasvoi oikein kaunis nuori neito. Alex taas oli tumma ja komea nuori mies.
( Lily: virtuoosi, tarkkasilmäinen, urheilullinen, ruokavirtuoosi. Alex: ystävällinen, virtuoosi, kaikesta kiinnostunut, nero. )




Tultuaan nuoreksi naisenaluksi Lily alkoi entistä enemmän huolehtia hygieniastaan. Hän saattoi viettää tuntikausia suihkussa, ihan kuten kaikki teinit.




Suihkun jälkeen oli tietenkin tärkeää laittaa huolellinen meikki kasvoille. Lily oli jo nuorempana lukenut kaikki mahdolliset muotilehdet ja etsinyt vinkkejä meikkien tekemiseen. Ensi töikseen tyttö oli käynyt paikallisessa kauneushoitolassa ja ostanut itselleen laadukkaan meikkisarjan kaikkine siveltimine ja suteineen. Aamuinen valmistautuminen kouluun vei nykyään varsin pitkän aikaa, joten Lily nousi hyvin varhain ehtiäkseen laittaa itsensä kuntoon. Pitkät hiuksensa tyttö kuitenkin vain sietaisi nopeasti ponnarille.




Lapsuudesta Alexia ja Lilyä muistutti enää valokuva, joka oli otettu perheen yhdeltä harvoista lomamatkoista.




Lasten kasvettua Ana löysi oman paikkansa heidän kasvattajanaan ja laittoi molemmat opettelemaan kitaransoittoa opastuksellaan. Siinä Ana olikin varsin oivallinen kouluttaja. Musiikin myötä hän koki pääsevänsä lähemmäs nuoria.




-Mä haluaisin kyllä oman huoneen. Jotenkin noloa jakaa tää sun kanssa. Vai mitä sä olet mieltä,
Alex sanoi vetäytyessään peiton alle.
-Lily?
Tyttö kuitenkin nukkui jo eikä Alex saanut häneltä vastausta.




Pian myös Alex oli unessa ja unohti nolostelunsa siihen paikkaan.




Syksyisin ilmojen viiletessä Ana veti päällensä legginsit ja villapaidan sekä sietaisi kaulaansa pitkän huivin. Nainen oli hyvin hoikka ja kylmenevät säät koettelivat häntä tavattomasti. Ana olikin varsinainen vilukissa ja lämmitteli mielellään illat takan ääressä kuuman kaakaomukin kanssa.




Sitten tähän väliin tulee viimein taloesittely.




Talon yläkerta.
Vasemmalla ylhäällä on Annan huone ja hänen kylpyhuoneensa, jota tosin käyttää myös Alex. Keskellä yläaula, jossa Annan toinen maalausteline. Yläoikealla on Anastasian makuuhuone ja sen alapuolella näkyy nuorten huone. Keskellä alhaalla talon toinen kylpyhuone.




Alakerta.
Alhaalla on kaksi suurta huonetta. Pyrin tekemään huoneet isoiksi, jotta niihin jää enemmän kuvaustilaa.
Vasemmalla on keittiö ja ruokailutila. Oikealla olohuone. Ylhäällä keskellä on kodinhoitohuone ja sisääntuloaulassa kierreportaat toiseen kerrokseen.




Koska kakkuja oli kaksin kappalein, niiden syöminen vei hyvän aikaa. Kakkujen loput pakastettiin annospaloiksi ja niitä syötiin jälkiruokina vielä pitkään, useimmiten viikonloppuisin.
Tuona perjantai-iltana nuoret olivat päässeet koulusta ja Alex pakersi vielä läksyjensä kanssa muiden jo herkutellessa, kun Ana avasi suunsa.
-Ajattelin tänä viikonloppuna alkaa antaa teille ajotunteja. Lily lähtee mukaani huomenaamulla ja Alex sitten sunnuntaina. Ai niin, laitoin muuten Anna-mummin huoneeseen minun ja Katarinan tanssiaiskuvat sekä Katarinan koulutodistuksen.
Viimeisen Ana totesi kuin ohimennen ja lause jähmetti Lilyn paikoilleen. Oliko äidistä olemassa tanssiaiskuva? Miksi hän ei ollut tiennyt asiasta? Vain vaivoin Lily sai istuttua paikoillaan ja syötyä kakun loppuun.




Rauhallisin askelin hän käveli yläkertaan eikä tytön olemuksesta olisi ulkopuolelle nähnyt kuinka sydän jyskytti korvissa niin, että hän ei kuullut enää mitään muuta. Kyllä, voi kyllä! Siinä oli äiti! Hänen hassu, ihana, rakas äitinsä. Äiti jota ei enää ollut. Pieni, yksinäinen kyynel vierähti Lilyn silmäkulmasta ja valui hiljalleen kuin unohdettu haave hänen leukaansa kohti.




Seuraavana aamuna Ana yhytti Lilyn aamupalan jälkeen.
-No, oletko valmis ajotunnille,
hän kysyi tytön suunnatessa pois keittiöstä.
-Joo, tietty,
Lily hihkaisi innoissaan. Tästä hän ja Alex olivat haaveilleet lapsina vaikka kuinka ja paljon! Nyt hän pääsisi ensimmäisen kerran ihan oikean auton rattiin!




Varhainen aamuaurinko paistoi Lilyn aloittaessa elämänsä ensimmäisen ajotunnin.




Alex oli nyreissään kun serkku oli saanut ensimmäisen ajotunnin ja osallistui sen vuoksi äidiltään salaa paikalliseen mielenosoitukseen, jossa haluttiin lopettaa meduusojen käyttö ruuanlaitossa. Alex oli täynnä hämmentäviä tunteita, joista osaa hän ei edes tunnistanut, joten kaiken sen hän kanavoi vihaksi ja vihalle täytyi saada jonkinlainen purkautumistie.





Ajotunnin jälkeen Ana vei Lilyn elokuviin katsomaan tyttöjen elokuvaa, sellaista, joka Alexia ei olisi missään nimessä kiinnostanut. Ei se totuuden nimissä oikein ollut Lilynkään elokuva, mutta koska täti hänet sinne vei ja sisään maksoi, Lily istui melkein kiemurtelematta penkillä koko elokuvan ajan. Onneksi oli popcornit ja limu...
Elokuvan jälkeen Ana pysähtyi teatterin ulkopuolelle ja näytti hieman epäröivän.
-Kuule Lily. Minä.. Voi kun tästä on niin vaikea puhua.
Nytkö se tulee? Kertooko hän viimein minulle? Joko minä saan tietää?
-Minä en ole sinun.. äitisi, enkä toki sitä yritäkään olla,
Ana täsmensi kiireesti,
-mutta haluaisin kovasti olla sinun ystäväsi.





Ystävä? Täti hyvä, minulla on ihan muut henkilöt sitä roolia varten. Sinä et ole minun ystäväni eikä sinusta koskaan sellaista tulekaan. Minä hymyilen sinulle, mutta sen hymyn takana on tuhat sellaista ajatusta, joista sinä et haluaisi kuulla yhtäkään. Minä näen kuinka sinä vieläkin hiivit minun ympärilläni kuin tulta pelkäävä kissa, epäröit tulla lähelle, polttaa viiksesi. Sinä olet polttanut ne joskus. Missä? Kuinka? Minun sisälläni kasvaa aavistus, sillä sinä olet niin läpinäkyvä, kuin ohueksi kulunut kangas, joka risahtaa rikki jos sitä koskettaa liian kovin käsin.
-Tietenkin täti,
minä vastaan sinulle. Ja sinä hymyilet epävarmasti, pakonomaisesti, eikä se hymy ylety silmiin asti.
-Sinua vaivaa jokin kultaseni. Kertoisitko minulle mikä on vialla,
sinä sanot. Kertoisinko? Kertoisitko sinä?




-Alex on nykyään niin kovin etäinen. Hän työntää minua pois luotaan enkä ymmärrä mitä minä olen tehnyt väärin,
Lily vastasi tätinsä kysymykseen.




-Hän on aina nykyään niin pahalla tuulella eikä vietä kanssani aikaa enää juuri lainkaan. Alex on paras ystäväni.
-Voi Lily... Alex on siinä iässä, jossa pojat ovat tosi vaikeita. Et sinä ole tehnyt mitään väärää.




Hän vetää minut halaukseen ja minä annan sen tapahtua. En muista hänen koskaan koskeneen minuun. Mitä sinä pelkäät? Minun vastaukseni oli sinulle helpotus. Tunnen kuinka se lyö ylitseni sinun käsivarsiesi kautta. Mitä sinä pelkäät? Missä on sinun painajaisesi?




Sunnuntaina on sitten vihdoin Alexin vuoro saada ajotuntinsa ja se tyynnyttää pojan mieltä hieman.




Wycel Pierce. Alex sylkee nimen suustaan kuin kirosanan. Poika liehittelee Lilyä minkä ehtii. Se on suorastaan naurettavaa, mutta vielä naurettavampaa on se, että Lily antaa sen tapahtua, viettää aikaa pojan seurassa. Alex kävelee olohuoneeseen nenä pystyssä ja suu vinossa, jäykin askelin. Wycel. Mikä ihmeen nimi sekin on?




Lily aistii Alexin paheksunnan, joten hän johdattaa pojan ulos juttelemaan. Wycel on ihan kiva hänen mielestään, mutta ei Lily pidä pojasta kuten tämä näyttää pitävän hänestä. Poika tuppautuu aina hänen seuraansa ja Lilyn ystävät ovat alkaneet kiusoitella Lilyä, että hän seurustelisi muka Wycelin kanssa. No ei todellakaan! Lily haluaa olla vain ystävä ja toivoo pojankin ymmärtävän sen ajan kanssa.




On oikeastaan kiusallista olla kahdestaan Wycelin kanssa, sillä koulussa heidän ympärillään on aina lauma tyttöjä ja poikia. Lily ei äkkiä keksi mitään sanottavaa ja pelkää pojan tulkitsevan sen ihan väärällä tavalla. On äkkiä keksittävä jotain puhumista...




Alex kuulee sisälle Lilyn helisevän naurun ja se saa hänen suunsa mutristumaan entistä pahemmin. Hän ei voi sietää Wyceliä, tuota kuolaavaa rakkia. Ei se ole millään lailla Lilyn arvoinen!




Alex ei pysty keskittymään peliinsä, sillä hänen korviinsa jää kaikumaan helkkyvä nauru.




Seuraavana kesänä Lily on yksikseen paikallisessa uimalassa. Hän nauttii auringon lämmöstä ja letkeästä olosta.




Kylmä talvi on vihdoin jäänyt taakse eikä koulua ole enää jäljellä kuin kaksi vuotta. Sen jälkeen nämä huolettomat päivät ja kesät päättyvät. Lily ymmärtää sen jo.




Auringon lämpö ja veden laiska keinutus saavat Lilyn nukahtamaan patjalle. Aurinko suutelee suloisin huulin hänen ihoaan.




Herätys on nopea ja kylmä, sillä Wycel kääntää Lilyn patjan nurin ja vetää tytön saman tien mukaansa sukelluskilpaan.




-Yesh,
Lily huutaa riemusta voittaessaan pojan. Tämä näyttää lähes loukkaantuneelta siitä, että hävisi tytölle.
-Älä viitsi olla tuollainen toope. Voi tytötkin voittaa sukelluksen,
Lily moittii.
-Niin tietty, mutta.. No joo. Reilu peli, sä voitit. Mut kaksi kolmesta vasta kertoo kumpi oikeesti voittaa,
Wycel vaatii. Sen kun vaan, Lily tuumaa ja suostuu, sillä hän itsevarmasti tietää pesevänsä pojan mennen tullen ja näin tapahtuukin.
 



Anna on maalaamassa kun Lily saapuu kotiin ja valmistaa heille kahdelle lounaan.
-Mummi, ruoka on valmis,
Lily kutsuu alakerrasta.
-Mmm.. Juu, ihan kohta,
Anna mutisee ymmärtämättä että eihän Lily tietenkään voi kuulla sitä alakertaan asti. Lopulta tyttö kiipeää yläkertaan ja hakee isoäidin syömään.
-Sun täytyy muistaa syödä mummi,
hän huolehtii vakavissaan ja tämä saa Annan hymyilemään lempeästi.
-Onneksi sinä olet pitämässä minusta hyvää huolta kultaseni.




-Mummi,
Lily aloittaa kun he ovat hetken aikaa syöneet,
-Mistä tietää olevansa rakastunut?
Tämä kysymys on askarruttanut Lilyä jo jonkin aikaa.




Annan silmien takana käy nopea sarja muistoja ja tuntemuksia. Hän hymyilee hieman itsekseen.
-Kun sinä rakastut, niin sinä tiedät sen. Jos et tiedä, et ole rakastunut. Usko pois, sen tietää.
Mummin hymy on niin haikea, että se iskee tuhat tikaria Lilyn sydämen läpi. Kyllä Lily tietää Antonista. On isoisästä puhuttu paljonkin. Lily kuitenkin olisi toivonut jotenkin selventävämpää vastausta kysymykseensä.




Syksyn tullessa ja koulun alkaessa alkavat myös nuorten soittotunnit jälleen. Lily varsinkin on kehittynyt melkoisen taitavaksi kitaristiksi.




Alex istui shakkipöydän ääressä, tuijottaen ikkunasta ulos. Kitaran äänet leijailivat alakertaan ja soitto oli haikea balladi.




Alex ei ymmärtänyt miksi kaikki oli niin vaikeaa nykyään. Miksi hänen mielialansa heilahtelivat äärimmäisyydestä toiseen? Miksi hän suurimman osan ajasta oli niin kauhean huonolla tuulella? Alex ajatteli. Ja oli ajattelematta. Oli tiukasti ajattelematta.




Anna oli perin juurin kyllästynyt olemaan aina kotona. Hän halusi jotain uutta. Jotain. Siksi hän oli tullut tutustumaan kaupungin pienempään kuntosaliin. Paikka näytti ihan lupaavalta. Hän kävi vaihtamassa jumppavaatteet ylleen.




Kaukaa muistin kätköistä Anna kaiveli ikivanhat liikuntaopit ja hetken aikaa venyteltyään keho alkoi vertyä ja muistaa liikeratoja itsekseen. Hänellä oli niin keveä ja hyvä olo.




-No, miten se Solveig? Sehän on pyörinyt sun kyljessä jo vaikka kuinka ja kauan. Joko te ootte kimpassa?




-Ei olla,
Alex murahti lyhyesti ja keskustelu kuoli siihen. Lily huokaisi syvään. Tämä oli aivan toivotonta.




Ana oli pahoillaan Lilyn puolesta. Alex oli nykyään niin kovin vaikea. Jos hänellä olisi läheisemmät välit poikansa kanssa... Nyt Anakin huokaisi raskaasti. Kun ei ollut. Turha jossitella.




Asunto oli äärettömän viileä, eikä äidin huonessa tietenkään ollut takka päällä ja täällä äiti seisoi maalaamassa pelkässä yöpaidassa. Ana voihkaisi hiljaa mielessään ja kiiruhti sytyttämään takan.
-Minulla on outo tunne, että Katarina on jossakin aivan lähellä juuri nyt,
Anna sanoi yllättäen.




Anastasian selkä oikeni kuin ammuttuna ja hän tunsi pienten hiirten juoksevan pitkin selkärankaansa. Sitten hän rauhoittui. Äiti alkoi ihan selkeästi seota. Tätä täytyisi pitää entistä tarkemmin silmällä.




Illalla Anna oli sytyttämässä olohuoneen takkaan tulta, kun hänelle äkkiä tuli äärettömän voimakas tunne siitä, että Katarina oli ihan vieressä. Sydän alkoi hakata kiivaasti ja vapisten Anna nousi seisomaan.
( Lukijat: katsokaa ulos ikkunasta.... )




Hetken Anna tuijotti tuleen ja kääntyi hitaasti katsomaan ikkunasta ulos. Tie oli tyhjä. Kuvitteliko hän vain?



--------------------

Extrakuva




Tässä siis Katarina, jonka jouduin poistamaan kaupungista. Miksi? Katarina meni synnyttämään ja kulki yhä uudestaan ja uudestaan sairaalaan sisään ja ulos. Yritin resetsim toimintoa, ei auttanut. Aloitin pelin uudelleen, ei auttanut. Katarina oli menetetty.
Poistettuani hänet kaupungista hän jäi kuitenkin syystä tai toisesta aluksi simien tietoihin Lilyn äitinä, Annan tyttärenä ja Anastasian siskona. Soitettaessa Katarina kertoi, että hän on töissä eikä nyt voi tulla vierailulle eikä hän tiedä koska vapautuu. Myöhemmin Katarina ilmaantui seisomaan aavemaisesti talon ulkopuolelle, talo tuijottaen..
Katarina siis ei ole tulossa tarinaan takaisin enää missään vaiheessa. Pahoittelen. Tuntui hirveän pahalta menettää hänet, sillä olisin halunnut seurata molempien Annan tyttärien elämää loppuun asti. Se oli tarkoitus. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käynyt.

Polttava jää

Kosketa varovasti pintaani,
sillä se on jäätä
ja sinun kätesi
voi palaa minuun kiinni.

Tule harkiten lähelle,
sillä hohkaan kylmyyttä
jonka veroista
et ole koskaan kokenut.

Minä hymyilen sinulle,
mutta sen hymyn takana
on tuhat sellaista ajatusta
joista et halua kuulla yhtäkään.

Kosketa varovasti pintaani,
sillä se on jäätä
ja sinun kätesi alla
se voi murtua ja sulaa
ja tulisydän polttaa sinut minuun kiinni.

-Runo Windolynin oma-


10 kommenttia:

  1. Todella hyvä osa ja toi sun runo on ihana :)
    Ihme bugeja tos simsissä välillä tuleekin. Harmi, että Katariinaa ei enää tarinassa näy, mutta noille teknisille virheille ei voi mitään. :(
    Odotan innolla mitä kaikkea tulet keksimään talon teineille :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pisara =)
      Simsissä on aina silloin tällöin mitä omituisempia ongelmia eikä ne Romanoveissakaan tuohon ole jääneet. Olen itse pelissä joutunut jälleen tekemään radikaaleja juttuja. Mitä? Se selviää sitten kun tarinassa sinne asti päästään... :-P

      Poista
    2. Mulla on ollut sama bugi: Kaverini oli meillä kylässä ja me tehtiin yhdessä vampyyri ja keiju. Jossain vaiheessa ne alkoi synnyttää, mutta emme halunneet niitä sairaalaan. Keiju alkoi bugittaa niin, että synnytys alkoi ja loppui kokoajan. Laitoimme keijun sairaalaan, ja se vaan meni sisään ja takaseinästä pois, uudestaan sisään ja pois jne. Simien kotona bugi oli tarttunut vampyyriin eikä resetsim vaan toiminut... =(

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, oon lukenu sun kaikki kirjottamat osat! Sulla on maagiset kirjoittajan taidot! Oikeesti ootko harkinnu, että tekisit jonku kirjan? Sun kannatas sitä oikeesti harkita. En oo ikinä nähny kenenkää kirjottavan näi hyvin !

      Poista
    2. Kiitos kauniista sanoistasi Anonyymi =)
      Olen kirjoitellut vuosien mittaan paljonkin ja yksi kokonainen kirja on valmis ja sen olen jakanutkin bloggerissa. Jos klikkaat tuota mun käyttäjätunnusta, pääset blogilistaan ja sieltä aukeaa sellainen tarina kuin Kristalliovi. Jos lähdet sitä lukemaan, niin ole tarkkana: pari osaa julkaisin vahingossa väärässä järjestyksessä enkä ole saanut aikaiseksi tehdä sinne linkkejä osiin...

      Poista
  3. Oli jotenkin surullinen osa :-( Vaikka olihan siellä synttäritkin ja kaikkea muuta kivaa. Harmi myös, ettei Ana oikein osaa olla äiti lapselleen, mutta ehkä heidän suhteensa vielä tuosta paranee? Tai ainakin minä toivon niin.

    Runo oli myös oikein kaunis, mutta sitä en ihmettelekkään kun se on sun käsialaasi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta muru... Romanovien tarina on ottanut aika surumielisen sävelen tällä hetkellä, enkä tiedä onko sieltä kauhean nopeasti nousua ylöspäin =/ Ana on kovin eksyksissä itsensä kanssa. Yrittää kyllä kovasti, mutta selvähän se on, että pakolla ei ihmeitä tapahdu...

      Poista
  4. Aivan ihana osa. Serkukset on kyllä todella kiehtovia hahmoja ja Alex on aika salaperäinen. Mulla kävi mielessä että poika on iskenyt silmänsä serkkuunsa.
    Ja veikkaan kyllä että Annallakaan ei enää ole montaa hetkeä jäljellä.
    Osa oli kyllä taas niin taitavasti kirjoitettu ja kuvatkin tukivat tekstiä aivan mielettömän hienosti.
    AIka jännä bugi tuollainen. Vois olla oikeastaan aika pelottavaakin kun joku vaan jää tuolla tavalla tuijottelemaan.
    Mutta kaikenkaikkiaan hieno osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli ja saatat olla ihan oikeilla jäljillä... =D Annan kello tikittää jo kovaa vauhtia. Sitkeä sissi nainen on ollutkin. Elänyt jo nyt pelin tässä vaiheessa ( tarinassa siis ) huomattavasti keskivertosimiä pidempään.

      Kolmosessa on ihan kummallisia bugeja, joita muka korjaillaan päivityksillä, mutta itselle kaikki päivitykset eivät ole tuottaneet sitä tulosta, jota niiden olisi pitänyt. Helpparilla ei ole tarjota muuta tukea, kuin että poista koko peli ja asenna uudelleen. ( Ohjeet on niin monimutkaiset, että sitä ei muuten ihan keskivertokäyttäjä pysty niiden avulla tekemään... ) En kuitenkaan uskalla. Edellisessä läppärissä kun moisen tein, en saanut enää koskaan peliä asennetuksi uudestaan. Ei vaan suostunut toimimaan. Sekä amerikkalaisten että suomalaisten helppareiden kanssa ongelmaa yritettiin ratkoa ja lopulta joutuivat nostamaan ammattilaisetkin kädet ylös. Mieluummin siis joitakin bugeja kuin ei peliä lainkaan...

      Tuota takan sytytyskuvaa ottaessani ihokarvat nousivat pystyyn, sillä huomasin vasta silloin Katarinan seisovan siellä ulkona... Oli aika hiuksianostattava tunne...

      Poista